keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kirppismatematiikkaa // Arvontamuistutus!



Juuri ennen kesäloman loppumista sain viimein (pakon edessä) aikaiseksi ryhtyä raivaamaan vaatehuonetta ja muutamia kaaokseen ajautuneita kaappeja. Päätin ostaa Torin kautta Parolan rottinkikeinun ja tienata keinurahat myymällä turhia tavaroita kirppiksellä.

Loppujen lopuksi pidin kirppispöytää aikomani kahden viikon sijaan kolme viikkoa. Pöytävuokrien jälkeen käteen jäi itselleni 450 euroa, ihan mieletön summa! Tavoitteeni täyttyi siis yli tuplasti. 





Viivan alle on pakko plussata myös ilo toimivammasta arjesta, kun tavarat ovat ainakin näissä kaapeissa paikoillaan! Ajatuksena onkin jatkaa samaa tavaroiden karsimista muissa kodin tiloissa. Ehkä hankin Marimekon Urna-maljakon seuraavilla kirppisrahoilla...Joka tapauksessa haluaisin oppia ostamaan vain sellaista, mistä oikeasti tykkään, ja mihin en kyllästy tai mikä ei jää kaappiin lojumaan käyttämättömänä, sillä vaikka tuo kirppikseltä saamani summa on iso, niin varmasti olen niistä myymistäni tavaroista aikoinaan maksanut tuplasti tai luultavasti enemmänkin. Jos siltä kantilta laskee, niin järkevämpää olisi opetella kuluttamaan harkitusti. 





Kirppikseltä en ostanut kolmen viikon aikana muuta kuin kuvassa näkyvän  Aalto -kynttilälyhdyn, hintaa 3,50. Ihana väri ja niin halpa hinta, että tämä oli pakko ostaa. Torstaina kävin kirppiskäynnin yhteydessä Villiviinissä ja ostin itselleni kimpun auringonkukkia, nämä kuvissa näkyvät, jotka ihan äsken kuvasin kirppisostokseni kanssa. Ovat vieläkin kuin juuri paketista otetut ja ilahduttavat erityisesti aamuisin, kun tuntuu harmaalta ja ankealta.:)

Vielä muutama tunti aikaa osallistua syyskukkien arvontaan!
Laskettelu loppuviikkoon on alkanut...;)

Taina

16 kommenttia:

  1. Olet kyllä saanut oikein kunnon potin kirpparilta. Tuo Urna on myös mun lemppari, josko toivoisin sitä lahjaksi...Ehdinköhän osallistua vielä arvontaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan odottanut noin hyvää tuottoa! Onneksi kirppis meidän lähellä on siisti ja kohtuuhintainen. Kalliista pöytävuokrista seuraa kalliimmat kirppishinnat ja huonompi kaupankäynti...
      Olisit ehtinyt, mutta tosiaan, kukat arvoin nyt sellaisten kesken, jotka asuvat tässä lähellä.:)

      Poista
  2. Hyvin olet tienannut kirpparilta ja kiva kun palkitset itseäsi myös.
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kukkakauppaan menin todellakin sillä mielellä, että olen tämän NIIN ansainnut!;D
      Kivaa loppuvikkoa!<3

      Poista
  3. Mieletön menestys ollut sun kirppispöytä - pitääpä taas itsekin harkita! :) Tosin viimeisimmällä kerralla jäi voittoa käteen pöytävuokran jälkeen 80€, ja auton tuulilasissa odotti 60€ parkkisakko...!! :D Noh, vähän paremmat pullakaffet join lohdutukseksi... ;)

    Tyhjentyneet kaapit tuo kyllä ihanaa zen -fiilistä kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-ou! Parkkisakot on kyllä ihan pepusta!:( Aina ei tosiaan ole noin hyvää tuottoa tullut, näköjään kannattaa sitä vaatekaappia välillä siivoilla.;) Yksikään tavara, jonka myin, ei jäänyt vaivaamaan, että ei olisi pitänyt. Suosittelen tuota Matruskaa, heiltä voi edullisesti saada siivouksenkin samaan pakettiin, jos ei pääse joka päivä itse käymään. On usein myös hyviä tempauksia ja pöytiä tarjouksessa!:)

      Poista
  4. Vau, mikä tulos!!
    Mä varasin itseasiassa just tänään kirppispöydän, täytyy toivoa viikolta muutamaa ropoa :)
    Meillä on tällä hetkellä lastenvaatteiden vaihtoviikot, sillä kaikki saa laittaa pesusta kirppikselle. Pieniä, blaah..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hetken aikaa rahakas olo!;) No, käytiin pojan kans parturissa ja sitten tuo korituoli, niin siinä meni jo himpun yli 300...Ei tää Suomi kyllä mikään halpamaa ole.:P Silti olen tooosi tyytyväinen. Tsemppiä myyntiin! Mulla on vielä nuo poikien vaatekaapit ja vaatehuone odottamassa sitä inventaariota ja uutta kirppisrypistystä.:)

      Poista
  5. Huippuhyvä tienesti!
    Minäkin haaveilen tuosta Urna-maljakosta. Ehkä siihen voisi sijoittaa saamani synttärirahat, mutta vielä pitäisi säästää siihen jonkun verran...Olen jemmannut noita synttärirahoja johonkin kivaan, mutta aina iskee piheys ja mietin, että tarviinko oikeasti😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aina on onneksi tuntunut ihan kannattavalta, olen ollut todistamassa joskus ihan muutaman euron tilitystäkin...Kun ajattelee aikaa ja vaivaa, niin eipä muutaman euron vuoksi kannata. Mä vein osan vaatteista suoraan keräyslaatikkoon, ne, joihin en halunnut uhrata pöydän tilaa.:)
      Mä luulen, että meidän kaltaisilla tuo Urna voisi olla ihan hyvä ostos. Tuskin lojuis kaapissa tyhjän panttina!:D Harmittaa, etten tilannut Ellokelta Urnaa, kun heille tuli Marimekkoa myyntiin. Kaikki oli yhden viikonlopun -20 prossaa. En usko, että ihan heti löytyy tuollaista tarjousta!

      Poista
  6. Wau, miten hyvä tili! Tuota olen nyt itsekin tuumaillut, kun yritän täyttää lapsettoman arjen. Katson kotia uusin silmin ja uskot varmaan, että ideoita uusiin järjestelyihin pulppuaa. Kirppistely itse myyden on minusta mukavinta ja tuottoisinta, mutta pöytä on kätevintä. Inspiroiva kirjoitus! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos innostuit!<3 Järjestyksessä olevat kaapit ja laatikot keventävät omaa oloa vähintään jokaisen siellä lojuneen turhan tavaran verran.:) Juuri juttelin nuoremman pojan kanssa, että hänen vaatehuoneensa tavarat otetaan joku päivä tarkasteluun, ja turhat laitetaan kiertoon. Poika oli samaa mieltä, että kiertoon vaan!

      Voin vain aavistella, millaista on, kun pojat lentää maailmalle.:/Tsemppiä äiskälle!<3 Sun tarttee alottaa joku ihana harrastus, uusi kieli tai käsityöt tai jotain.<3

      Poista
  7. Juu u! Tai viritellä vanhoja intohimoja uuteen liekkiin. �� Rehellisyyden nimissä nautin vapaudesta itsekkäästi. ���� Raivaus on terapeuttista! Kreikan kurssia pohdiskelen... Kalinihta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni! Ihanaa, nauti!<3
      Mun tuttavista kolme kävi kreikan kurssilla vuoden. Oli kuulema aika kimuranttia, mutta olen varma, että jokaiselle tarttui kuitenkin jotain uutta. Opiskelu on PÄÄomaa.;D

      Poista
  8. Pitäisi varmaan itsekin ottaa kirpparipöytä, täällä vaan hinnat huitelee alkaen 40 euroa viikko plus provikat. Täytyy ehkä lähteä maaseutulomalle ja kirpparoida samalla :D Sitä tavaraa kun kaapeissa riittää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh! Kamalan hintaista ottaa pöytä. Meillä normihinta tuossa erittäin hyvällä lähikirppiksellä on noin 30 euroa/viikko, ja mä otin pöydän tarjoushintaan 25e/viikko. Nostaa kirppiskamojen hintaa ja kynnystä ottaa pöytää, kun vuokra on noin kova. Enemmin sitten myy isommat vaikka Torissa ja pienemmät vie hyväntekeväisyyskirppiksille...
      Tavara ei loppunut täälläkään. Kerään nyt hetken voimia, ja jatkan raivausta toisesta paikasta.;D

      Poista