lauantai 28. huhtikuuta 2018

Aika vaihtaa väriä - Tehosteseinä in vai out, ei sen väliä!



12 vuotta sitten, kun rakensimme tätä kotia, tehosteseinät olivat kovasti muodissa. Meidänkin kodin kaikkiin makuuhuoneisiin, työhuoneeseen, olohuoneeseen ja eteiseen maalattiin yksi seinä eri värillä kuin muut huoneen seinät. Useimmat seinät kodissamme ovat puhtaanvalkoisia. Tykkään puhtaanvalkoisesta, mutta varsinkin alkuvuosina katto- ja ovilistat näyttivät likaisilta vasten valkoisia seinäpintoja, sillä ne ovat tietenkin sitä kuuluisaa maalarinvalkoista sävyltään. 






Eteisessä ja nuoremman pojan huoneessa seinät, tehosteseinää lukuunottamatta, ovat vaaleanharmaita, aavistuksen violettiin taittaen, seikka minkä vuoksi olen ajatellut maalata ne seinät jossain vaiheessa uusiksi, mahdollisesti sillä maalarinvalkoisella.:) Vaikka meillä oli sisustamisessa apuna sisustussuunnittelija, maalipintojen neuvoissa meni mielestäni pieleen. Kaksi tehosteseinää, olohuoneen ja meidän makuhuoneen seinät, maalasin sisustussuunnittelijan lomaillessa uusiksi jo rakennusaikana. Oli helpompi vain tehdä omat päätökset, olin liian "kiltti" asiakas, enkä uskaltanut vastustaa sisustussuunnittelijan näkemyksiä.

Muistelen lukeneeni, että tehosteseinät ovat nyt pois muodista. Se ei oikeastaan haittaa minua. Koti on meitä varten, ja minusta tehosteseinä on edelleen suhteellisen helppo ja edullinen tapa vaihtaa huoneen ilmettä nopeasti. Viime viikonloppuna pistin jälleen tuulemaan ja maalasin olohuoneen seinän uusiksi.







2000-luvun muotiväri, maitokahvi, kesti olohuoneessa 10 vuotta. Sittemmin seinän värit ovat vaihtuneet tiuhempaan. Tavoittelin harmaata, mutta tuli sininen, joten aika pian maalasin seinän uusiksi, tällä kertaa vedenvihreään. Reilu puoli vuotta myöhemmin sain jälleen vision, että seinä saisi olla tumma, melkein musta. Kuljetusfirman palelluttama maali oli ominaisuuksiltaan vaikeasti maalattavaa, ja jälki jäi epätasaisemmaksi kuin aiemmat Chalk Paint maalailut. Tällä kertaa aloitinkin maalaamisen hiomalla kevyesti vanhaa maalipintaa pois. Mies epäili humoristiseen tyyliinsä, että meidän olohuoneen pinta-ala on pienentynyt vuosien saatossa, kiitos mun maalailujen.:P

Tykkään noista liitumaalien mattamaisesta pinnasta, ja hieman epäilen, ettei tuollaisen päälle sovi muuta enää sutiakaan, ainakaan suoraan. Prisman hyllystä saa Rust-Oleum Chalky Finnish -kalustemaalia, ja koska olen aiemminkin käyttänyt seinissä liitumaaleista juuri kalustemaalia (paitsi makuuhuoneen seinässä on liitumaalia, joka on oikeasti seinämaalia), eivätkä maalit ole ehtineet rapisemaan seinistä, päädyin tuohon helppoon maaliin. Tällä kertaa käytin telaa, sillä halusin tasaisemman lopputuloksen. Sekoitin värin itse, sävyinä chalk white ja antrhacite. Valkoista laitoin reilusti enemmän, harmaata vain hitusen. Tumman seinäpinnan tilalle halusin valoa ja rauhaa. 

Takan piippu aiheuttaa joka kerta saman mietinnän, pitäisikö se maalata seinän värillä vai valkoisella. Päädyin jättämään piipun valkoiseksi. Maitokahviaikoina piippu oli osa seinää, eli maitokahvinvärinen, se sopi mainiosti takan marmorin väreihin. Yritin jossain vaiheessa selvittää takan valkoisen värisävyä takan valmistajalta siinä onnistumatta. Yksi vaihtoehto on tulevaisuudessa maalauttaa takka ja piippu samalla valkoisen sävyllä. Tällä hetkellä ne eroavat hieman toisistaan, mutta onneksi ei kovin häiritsevästi. Itse en taida uskaltautua takan maalaamiseen, parempi, että joku ammattilainen hoitaa homman.







Olen todella tyytyväinen uuteen väriin ja tunnelmaan, jonka väri luo olohuoneeseen. Viis trendeistä! Tällä viikolla on ollut hätkähdyttävää, hyvällä tavalla, tulla yön jälkeen olohuoneeseen. Pidän myös siitä, miten makuuhuoneen ja olohuoneen tehosteseinät ovat samasta zen-väripaletista.;) Ai juu, sisko on maalannut olohuoneen seinälle taulun, jonka toivon kotiutuvan meille hyvissä ajoin ennen juhlia. Hitusen kevyemmän torkkupeitot kesäksi ovat myös hakusessa. Toivon, että kesästä tulee sen verran lämmin, ettei noita jättineulepeittoja tarvita enää kesäisten torkkujen aikana...

 Leppoisaa viikonlopun jatkoa!
Taina




perjantai 27. huhtikuuta 2018

Kukkailottelua terassilla - Vihdoinkin!



Terveiset Pihapiiri -messuilta! On kivat messut, kaikkea kaunista ja ihanaa Lahden messuhalli pullollaan. Voi hyvinkin olla, että menen vielä uudelleen, ilman lapsia ja aikarajoitteita.:)







Tänä keväänä on joutunut hillitsemään itseään toden teolla, sillä kylminä jatkuvat yöt ovat rajoittaneet ja rajoittavat edelleen ruukkuistutusten laittamista. Kevätmessuilta kuitenkin ostin perunanarsisseja, jotka jo viime viikon Kukkailottelussa esittelinkin ja kaunokaisia, ajatuksena laittaa kukat ulos kevätterassia kaunistamaan. Tämän viikon alussa viimein asettelin ne ruukkuihin etuterassille. Vihertalo Varpulasta bongasin kevätistutuksiin kahta erilaista narsissia sekä pari kerrottua tulppaania edullisesti, muratit ovat puolestaan Terrasta ja valkoiset helmihyasintit Plantagenista.  Ruukkuistutuksissa tykkään tehdä tuollaisia monen lajin istutuksia, joissa saa olla jotain reunojen yli valuvaa, jotain taivasta kohti kurottelevaa sekä jotain siltä väliltä.:) 







Kolmena yönä olen joutunut nostamaan kukat yöksi sisälle. Nuo muut varmaan pienen pakkasen kestäisivätkin, mutta kaunokaiset eivät. En ole oikeastaan aiemmin ollut yhtään innostunut keltaisista narsisseista, mutta nyt ne näyttävät minusta aivan ihanilta, varsinkin kermanväristen narsissien kavereina.







Sattumoisin muistin tällä viikolla kirjastossa käydessäni etsiä käsiini lapsuuden rakkaan lukumuiston, Salainen puutarha -kirjan, ja löysin vieläpä upeasti kuvitetun painoksen. Epäilen, että omat puutarhahaaveeni juontavat pitkälti tuohon kirjaan. Olenkin tällä viikolla aloittanut aamut ja päättänyt illat lukemalla Salaista puutarhaa. Aika mukavaa ja rentouttavaa, someilut on pakostikin jääneet vähemmälle. Kunhan saan kirjan päätökseen, pystyn varmaan sanomaan, onko epäilykseni puutarhahaaveideni alkuperästä oikea.






Kiitos viime viikon Kukkailottelijat!<3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja kauneutta ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki tuttuun tapaan sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille<3 Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia!  Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.<3

Hip huraa! Se olisi neljän päivän vapaa edessä, ja vappu! Suunnitelmissa on ainakin pihahommia, joten toivottavasti säät suosii edes hiukan.


Iloista viikonloppua!
Taina



maanantai 23. huhtikuuta 2018

Juhlasuunnitelmia // Arvonnan voittaja



Kevät etenee hurjaa vauhtia ja ylioppilasjuhlien aika lähestyy. Onneksi olen päässyt juhlien suunnittelussa jo hyvän askelen eteenpäin, muutakin siis kuin paperilla suunnittelua.







Varasin meille pitopalvelusta suolaiset syötävät. Menu niiden osalta on lyöty lukkoon, henkilömäärä täsmentyy vähän myöhemmin. Viikonloppuna annoin miehelle tehtäväksi muokata kutsu ja menu paperille yhtenäiseen tyyliin. Kutsun idea on lehtileikkeestä, juhlaideoita esittelin aiemmin täällä. Tarkoitus on tulostaa kutsut paksummalle paperille tai ohuelle pahville lähipäivinä ja laittaa postiin tämän viikon aikana.






Kukissa olen päätynyt ajatuksen tasolla irtokukkiin ja maljakkoasetelmiin tähän tyyliin. Tilaus on vielä tekemättä, mutta sen ehtii kyllä. Valkoisten niittykukkien tunnelmaa on tilauslistalla.

Ikean reissulta hankin Lohals -maton lisäksi kaksi Förhöja -tarjoiluvaunua, jotka ovat tosin vielä odottamassa kokoamista. Tarjoiluvaunujen päälle saamme olohuoneen ja keittiön välissä olevan seinäkkeen vierelle lisätilaa lautasille, aterimille jne...





Makeiden leivonnaisten reseptejä pitää vielä testailla! Viime viikolla leivoin Mansikkaista jogurttikakkua (joka kyllä voisi olla ennemminkin sitruunainen jogurttikakku), Mansikkarahkakakkua (josta kuva) sekä Mansikkaleivoksia. Ostin nimittäin Kevätmessuilta laatikollisen mansikoita.;) Kaikki maistuivat erittäin hyviltä, mutta liivatteen kanssa tunnen itseni edelleen tumpeloksi.:/ Muutin reseptejä niin, että ne olivat kaikki gluteenittomia ja käyttämäni maitotuotteet hylaa. Jogurttikakussa maistui ihanasti sitruuna, Mansikkarahkakakussa makea mansikka ja leivoksissa suklainen pohja ja itsetehty vaniljatäyte. Nuo viimeiset koin liian työläiksi leipoa, niitä tuskin tulevissa juhlissa nähdään.

Viime viikolla laivalla käydessäni mukaani tarttui pari pulloa kuohuvaa. Tuo mattamusta pullo on kaunis ja kiva kontrasti valkoisena hohtaville ilmapalloille. Täällä mennään pullon ulkonäkö edellä.;) Tosin kuohuvassa kuiva on aina hyvä vaihtoehto, ja tuohan on! Täytyy vielä tutkia, saako tätä Alkosta ja mihin hintaan. Valkoiset ilmapallot murattinauhoineen on tulossa kotia koristamaan.






Pojalle on hankittu kaikki vaatteet valkolakkia lukuunottamatta. Miehellä ne taitavat löytyä kaapista, ja itselleni ostin juuri tänään mekon. Kengät on vielä kysymysmerkki. Pitäisi myös käydä kuopuksen kanssa pukuostoksilla, sillä meidän on joka tapauksessa hankittava puku hänellekin tulevia rippijuhlia varten. 

Kaikenlaista muutakin, kuten ikkunoiden pesua ja pihan kuopsuttelua olisi to do -listalla. Osa niistä puuhista on sellaisia, että tuleva ylioppilas saa todellakin olla mukana tekemässä. Nämä juhlajärjestelyt puksuttavat joka tapauksessa nyt kivasti kohti juhlapäivää.:)

Juhlapuutarha -kirja on ihana inspiraation lähde! Teitä oli jälleen aikamoinen määrä arvontaan osallistujia. Kiitos kaikille osallistujille ja kiitos readme.fi kirjoista! Arpaonni suosi tällä kertaa Krisseä. Onnea, onnea!<3 Olen sinuun yhteydessä.


Inspiroivia kevätpäiviä!
Taina






sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Lohals -juuttimatto ja arvontamuistutus!







Perjantain Kukkailottelu -postauksessa lupailin omaa postausta uudesta juuttimatosta, joka mielestäni oli piste i:n päälle, kun tässä talven ja kevään aikana olen hakenut keittiöön uutta ilmettä. 

Kaikkihan alkoi ompelemistani verhoista ja keittiön pöydän pinnan maalaamisesta valkoiseksi. Lehtikuvioisen verhon ja runsaan valkoisen lisäksi halusin keittiöön vaaleaa puuta. Jotexilta tilasin jo kauan ihailemani Nattavaara -tuolin. Viimeiseksi aloin etsimään luonnonväristä mattoa, joka olisi myös tarpeeksi iso, niin  että matto ei lopu heti kesken, kun tuolia siirtää taaksepäin. Pienen etsinnän jälkeen päädyin Ikean Lohals juuttimattoon, joka tuntuu muuten olevan varsin suosittu tuote, sillä ainakaan tätä 2m x 3m -kokoa ei ollut aluksi saatavilla missään järkevällä etäisyydellä olevassa Ikeassa. Halusin nähdä maton livenä ennen ostopäätöstä. 






Maton alle ostin suositellun Stopp Filt -liukuesteen, tuote, joka todellakin pitää maton paikallaan! Tuo meidän pöytä on niin hirmuisen painava, etten ole varma, olisiko tuota liukuestettä ylipäätään tarvittu, mutta ajattelin, että harmittaa, jos matto ei pysy paikoillaan mun pihiyteni vuoksi.;) Meidän pitäisi vielä mallata mattoa ja pöytää keskemmälle lattiaa, mutta toistaiseksi laiskuus on iskenyt, ja tavarat pysyneet siinä, mihin ne viikko sitten aseteltiin.






Luin toisen firman juuttimatosta negatiivista kommenttia, lähinnä hajusta, ja siksi hieman jännitin, että mahtaako matto haista. Mietin myös karheutta, miltä juuttimatto tuntuu paljaan jalan alla. Kaikki epäilykseni ovat olleet turhia. Matto ei haise miltään ja maton punokset tuntuvat paljaan jalan alla mukavalta, vähän kuin jalkahieronta matolla kävellessä.:)  Olen niin tyytyväinen mattooni, että tekisi mieli hankkia toinen Kesähuoneeseen! Jos jotain toivoisin, niin matto voisi olla enemmän neliön kuin suorakaiteen muotoinen. Pituudesta joutaisi meidän keittiössä parikymmentä senttiä leveyteen. Onneksi matto kuitenkin mahtuu keittiön puolelle, muutoin en sitä olisi varmasti hankkinutkaan.


Lopuksi vielä muistutus arvonnasta, johon on aikaa osallistua vielä muutama tunti! Juhlapuutarha -kirjan arvontaan, klik.

Kivaa, uutta viikkoa!
Taina

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Korillinen narsisseja - Kukkailottelua



Tämä viikko se vasta nopeasti menikin, sillä piipahdin työn puolesta parin päivän seminaarissa. Kaksi työntäyteistä päivää meni tiiviisti kokoushuoneissa pähkäillen, joten eilen illalla kotiin tultuani en olisi malttanut millään tulla sisälle, kun piti kierrellä pihalla ihmettelemässä kukkapenkeistä nousevia sipuleita (Oiskohan se kärppä pistellyt myyrät poskeensa..), haravoida pihan kuivinta nurkkaa ja lakaista hiekoitushiekkoja poiskerättäväksi pihasta. Kevät oli ottanut meidän pihassa jättiharppauksen kahdessa päivässä!<3






Kukkilottelukukkina on tällä kertaa perunanarsisseja meriheinäkorissa. Nämä narsissit ovat peräisin Kevätmessuilta, ja korin ostin Prismasta. Juuri tuohon koriin olisin halunnut ostaa messuilta kerrottuja narsisseja, mutten niitä sitten saanut. Perunanarsisseista tykkään kyllä kovasti, mutta niiden voimakkaan tuoksun vuoksi niitä ei oikeasti voi pitää yhtään sisällä. Korin narsisseineen nostin kuvien ottamisen jälkeen terassille. Perunanarsissit ja muut kevään sipulikukat kyllä viihtyvät jo hyvin pihalla. Vähän täytyy tosin vielä tarkkailla yölämpötiloja, jos vaikka tulee kovempi yöpakkanen, etteivät pääse paleltumaan.







Keittiössä on nyt uusi matto! Kevätmessuilta palatessani poikkesin Ikeaan ostamaan isoa juuttimattoa ja kahta tarjoiluvaunua tulevia juhlia ajatellen. Matto on mielestäni juuri sellainen kuin halusin. Postailen siitä oman juttunsa, sillä tykkään itsekin googlailla ennen ostoksia ihmisten kokemuksia ja kommentteja eri tuotteista. Keittiö on nyt sellainen kuin joskus hiihtolomalla inspiksen saadessani ajattelin. Uudet verhot, Nattavaara -tuoli, pöydän valkoiseksi maalaaminen ja iso juuttimatto, luonnollista ja valoisaa hain ja sain. Lampaantaljat lähteävät luultavasti lähipäivinä, osa varastoon, osa Kesähuoneeseen.


Tulevalle viikonlopulle on luvassa mm. kukka- ja maalaushommia. Olohuoneen seinässä on nyt viikon verran ollut kaksi isoa väriläiskää koemaalauksen tuloksena, ja perheen miesväki on kysellyt, että onko aikomus jättää seinä tuohon kuntoon. Yhtään ei huvittaisi aloittaa, koska työvälineiden etsiminen, rajausteippien liimailu ja maalattavan alueen ympäristön raivaus ovat mielestäni ne tylsimmät työvaiheet. Kun valmista alkaa syntymään, motivoidun ihan toisella tavalla.:) Toivon ehtiväni myös terassikukkien kimppuun, eli syysistutukset saavat viimein väistyä kevätkukkasten tieltä.





Siitä on muuten kaksi vuotta aikaa, kun julkaisin ensimmäisen Kukkailottelupostauksen! Viime vuonna juhlittiin synttäreitä isosti, tänä vuonna vaatimattomammin. Toivon tietenkin, että mukana olisi mahdollisimman monta vanhaa ja uutta Kukkailottelijaa tänä viikonloppuna! Viime aikoina osallistujia on ollut aika vähän, ja välillä olen jo miettinyt koko Kukkailottelun lopettamista, lähinnä tuon linkittämismahdollisuuden siis, mutta katsellaan nyt ainakin tämä kevät, josko kevät toisi ilottelijat mukanaan...

Kiitos viime viikon Kukkailottelijat!<3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja kauneutta ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki tuttuun tapaan sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille<3 Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia!  Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.<3

Juhlapuutarha -kirjan arvontaan ehtii osallistumaan koko viikonlopun ajan täällä.

Ihanaa viikonloppua!💚
Taina




tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kevätmessujen antia



Viimeviikkoiset Kevätmessut olivat muistaakseni kolmannet peräkkäiset minulle. Hetken jo mietin, että jätänkö messut tänä vuonna kokonaan väliin, mutta innostuin sitten kuitenkin ajatuksesta. Nainen on häilyväinen...;) 







Mitään varsinaista missiota tälle messuvierailulle ei ollut. Minusta on ihanaa, kun noilla messuilla on kukkia ja vihreää joka puolella, vaikka ulkona ei vielä ole! Jotenkin minusta tosin tuntui, kuin kukkia ei olisi ollut niin paljon kuin joskus aiemmin...Kevätmessuilla on kiva tunnelma, rento ja iloinen. Mukavinta on tavata tuttuja, jotka ovat yhtä innostuneita tai vielä innostuneempia kukista, viherkasveista ja puutarhanhoidosta.








Harhailin summamutikassa, enkä etsinnästä huolimatta koskaan löytänyt paljon kehuttuja parvekeideoita. Varmasti olisin niistä tykännyt! Näkemistäni esillepanoista tykkäsin eniten Asun -lehden ja Kekkilän osastosta. Osastolla sai tehdä pienen istutuksen itselle kotiinviemisiksi, niinpä istutin kaksi pientä kirsikkatomaattia. Toivottavasti saan pidettyä ne hengissä!










Yleiskoristelualueen Liisa Ihmemaassa teema ei oikein iskenyt minuun. Ihanaa kukkaloistoa kyllä, mutta tällä kertaa ympäristö ei ollut ollenkaan viihtyisä sillä tavalla kuin minä viihtyisän käsitän. Ehkä se on tuo satu, joka on mielestäni ollut aina outo.;) Magnoliat olivat lumoavia, ja kovasti olisi tehnyt mieli ostaa ainakin tummakukkainen pensas, vaan maltoin mieleni, sillä vielä saa ilmastonmuutos mennä muutaman askeleen eteenpäin, ennen kuin magnoliat selviävät täällä. 









Kauniisti kotimainen osastot olivat tosi kivat! Hieman jäi harmittamaan, etten saanut himoitsemiani kerrottuja narsisseja ostettua, sillä ne eivät olleet myytävänä. Sen sijaan ostin kassillisen perunanarsisseja viidellä eurolla. Mukaan tarttui myös kassillinen kaunokaisia kympillä. Ne ovat nyt terassilla odottamassa ruukkuun istuttamista, ja toivottavasti myöhemmin kukkapenkkiin istutusta. Vuosien saatossa kaunokaiset ovat hävinneet tuolta penkistä, uusi yritys tänä kesänä.








Willab Gardenin osastolla kävin moikkaamassa Versoja Vaahteramäeltä Riinaa ja ihastelemassa kasvihuoneiden kauniita sisustuksia ja istutuslaatikoiden tomaatteja ja chilejä. Myös lasigallerian upeat sidontakilpailutyöt ansaitsevat päästä mukaan tähän postaukseen, minkä jälkeen Kevätmessut on minun osaltani laitettu pakettiin. 













Juhlapuutarha -kirjan arvontaan pääset osallistumaan täällä!


Taina

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Juhlapuutarha // Arvonta



Aivan mielettömän upea viikonloppu on takana! Aurinko on hellinyt meitä, ja kaikenlaista mukavaa olen ehtinyt tekemään. Eilen olin ensimmäistä kertaa elämässäni ystäväni kanssa Rouxin kakkubrunssilla (Suosittelen!) ja tänään nautin Helsingissä Kevätmessujen tunnelmasta, tapasin tuttuja, sekä poikkesin paluumatkalla Ikeaan hakemaan yhtä sun toista, mikä oli jo tovin ollut listalla, kuten uusi, isompi, keittiön matto. Kevätmessuista ja Ikean tuliaisista lisää myöhemmin...







Tämä postaus on omistettu ihanien monitaitureiden ja puutarhabloggareiden, Maria Kesäsen ja Kati Jukaraisen, uudelle, upealle, kirjalle, nimeltään Juhlapuutarha. Jo kannen ja  kirjan nimen nähdessäni tiesin, että tämä kirja on minulle.<3 Kuten ylppäreiden ideoimispostauksessa mainitsin, rakastan juhlia! Tykkään paitsi osallistua niihin, myös järjestää juhlia. Tulevana kesänä meillä juhlitaan ylioppilasta ja rippikoululaista. Voitte arvata, että kirja on nyt juhlien suunnitteluvaihessa ahkerassa selailussa. Paitsi, että tämän kirjan lukee mielellään kannesta kanteen, voi siihen palata aina uudelleen ja varmasti ammentaa ideoita paitsi erilaisiin juhliin, myös omaan pihaan, puutarhaan, terassille tai parvekkeelle ihan muutoinkin. 







Ihanien kattaus- ja koristeluvinkkien sekä järjestelyohjeiden lisäksi kirjassa on ruoanlaittoon ja leivontaan reseptejä, joissa hyödynnetään puutarhan antimia alkukesästä syksyyn. Monet leivonnaiset on koristeltu aidoin kukkasin.<3








Sain yhden kirjan itselleni ja toisen blogini lukijoiden kesken arvottavaksi. Osallistua voi tuttuun tapaan kommentoimalla tämän postauksen perään tai Mansikkatilan mailla -blogin Facebook-sivun linkkiin tai arvonnan Instagram -postaukseen. Muistathan jättää yhteystietosi, jotta saan voiton osuessa kohdalle sinut kiinni! Arvonta alkaa nyt. Kun jätät kommentin viimeistään ensi sunnuntaina 22.4., olet mukana arvonnassa. Lähetän kirjan vain Suomeen, se on nimittäin aika painava.;)


Aurinkoista viikkoa!
Taina



EDIT Arvonta on päättynyt!