maanantai 17. heinäkuuta 2017

Mikkelin oheiskohteita // Deko-lehden arvonta



Pari viikkoa sitten pääsin parinkymmenen muun bloggaajan kanssa tutustumaan Asuntomessuihin ennakolta. Vierailumme Mikkelissä ei suinkaan rajoittunut pelkkiin messutaloihin, vaan kävimme mm. messujen oheiskohteissa Kenkäverossa, Mikkelinpuistossa sekä Kulttuuritalo Tempossa. Yövyimme Kyyhkylän kartanossa, ja kävimme pienelle Saimaan risteilylläkin.



Toki olen joskus matkalla pohjoiseen pysähtynyt sekä Kenkäverossa, että Tertin kartanossa, mutta voisi pysähtyä matkoilla useammin juuri tällaisiin persoonallisiin paikkoihin ketjuhuoltamoiden sijaan, vaikka niissä ehkä vähän enemmän aikaa meneekin. Pitäisi muistaa nauttia myös matkanteosta!





Meidän bloggareiden Mikkelin vierailu aloitettiin Kenkäverosta. Söimme maistuvaa keittolounasta rantakahvilassa ja jälkiruuaksi oli mustikkakukon tapaista, siitäpä inspiraatio tämän päivän leivontaan! Kenkäveron puutarhassa kävellessäni ja pionien runsautta katsellessani tajusin, että pihassamme on kyllä vielä tilaa pioneille ja muillekin kukille. Niinpä olenkin tässä rakentanut uutta kukkapenkkiä, kiitos Kenkäveron vierailun.;)




Kenkäverosta siirryimme Mikkelinpuistoon, joka on puutarha- ja luontomatkailukohde sekä mikkeliläisten oma virkistysalue. Meillä oli suht kireä aikataulu, puistossa saisi hyvin menemään vaikka koko päivän. Runsaat istutusalueet tarjoavat ihasteltavaa ja sinne voi tulla vaikka piknikille.  Lapsille on leikkipaikkoja, pelikenttiä ja uimarantakin on ihan hollilla.





Kyyhkylän kartano on hyvä vaihtoehto Mikkelissä yöpyessä. Varsinkin lasten kanssa paikka on kiva, sillä luontoa ja rantaa on ympärillä. Meillä oli messupäivämme päätteeksi aivan ihanat ruoat Rantakyyhky-kesäravintolassa, voin lämpimästi suositella paikkaa. Illallisen jälkeen teimme pienen risteilyn Saimaalle Jaarlin kyydissä. Nyt kesällä Jaarli risteilee muina päivinä, paitsi keskiviikkoisin maisemaristeilyjä, keskiviikkoisin laivalla pääsee Astuvansalmen kalliomaalauksia katsomaan. Tarkempia tietoja risteilyistä ja niiden hinnoista löytyy täältä




Risteilyn jälkeen saunoimme rantasaunassa ja rohkeimmat meistä (minä tietenkin ensimmäisenä...) kävivät uimassa. Saimaan vesi ei tuntunut, eikä ollut, lainkaan niin kylmää kuin merivesi Helsingissä pari päivää aiemmin. Olimme kuin mitkäkin pullervot!;D






Seuraavana päivänä kävimme vielä Mikkelin torilla kahvilla ja kävelimme Kauppahallin kautta Kultturitalo Tempoon. Paikka on avattu remontin jälkeen nyt keväällä. Alakerran saunatilat löivät kaikki messukohteissa näkemäni saunat yksinkertaisella tyylillään ja tyylikkyydellään. Saunatilat ovat siis vuokrattavissa, ja saunan yhteydessä on keittiötilat ja viihtyisä takkahuone. Talossa toimii ravintola Lumo, jonka loistavaa lounasta pääsimme vielä maistamaan ennen kotiin lähtöä. Paikka tarjoaa herkullisen ruoan lisäksi myös paljon silmänruokaa, nyt kesällä mm. Manuela Boscon maalauksia.





Reissu oli kaiken kaikkiaan upea! Käsitykseni Mikkelistä muuttui aika tavalla. Jos olen sitä aiemmin pitänyt lähinnä ensimmäisenä läpiajokaupunkina matkalla pohjoiseen, niin nyt pidän sitä erittäin varteenotettavana lomakohteena. Lisää tietoa Mikkelistä löytyy Visitmikkeli-sivuilta. Matkailu avartaa ja inspiroi! Kuten jo aiemmin mainitsin, on täällä tehty matkan innoittamana uutta kukkapenkkiä ja leivottu sadepäivän iloksi piirakkaa mustikkakukon ohjeella.:)

Iso kiitos vielä loistavista järjestelyistä Mikkelin kaupungin matkailun naisille.<3





Kiirehdin ostamaan uusimman Deko-lehden heti sen ilmestyttyä tuon reissuni jälkeen. Myös saamani lehdistöpaketti piti sisällään kyseisen lehden, joten ajattelin laittaa tämän itselleni ylimääräisen lehden pika-arvontaan, jos siitä olisi iloa jollekin.

Lehdessä riittää luettavaa. Messukohteiden ja niiden pihojen esittelyn lisäksi toinen puoli lehdestä on ihania koteja pullollaan, pari messutaloakin siellä on tarkemmin esiteltynä. Huikkaa tämän postauksen perään, Mansikkatilan mailla Facebook-linkkiin tai Instaan, jos olet kiinnostunut lehdestä. Arvon sen huomenna tiistaina, jotta saan sen postiin mahdollisimman pian. Jätä myös sähköpostiosoite, jos olet anonyymi osallistuja.

Taina 

53 kommenttia:

  1. Ihana retki teillä! En tunne minäkään yhtään Mikkeliä, olisi varmasti tutustumisen arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihana! Tietenkin myös tutustuminen muihin bloggareihin on minusta aina kivaa.:)
      Sanoisin, että tervemenoa Mikkeliin! Kyllä tuo Tertin kartano ja Kenkävero mm. on ihan upeita paikkoja.

      Poista
  2. Savon sydämen parasta antia!
    Suomen ihanassa suvessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Aurinkokin siellä on paistanut todella lämpimästi kaikkina kolmena päivänä, jotka olen siellä sattunut olemaan. Saattaisin jopa karkeasti yleistää, että Mikkelissä paistaa aina aurinko.;D

      Poista
  3. Asuntomessut ovat sisustajan lempitapahtuma kesällä.Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  4. Kiitos niästä inspiroivista kuvaterkuista!
    Itse en taida messuille ehtiä, joten on mukava päästä näin blogien siivellä mukaan sekä messuille, että muihin Mikkelin kohteisiin.
    Mielelläni osallistun myös Deko-lehden arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!<3 Olin itse aivan intopiukeena kaikesta näkemästäni ja kokemastani, Mikkeli löi minut aivan ällikällä, positiivisesti.:D Mikkelinpuistosta en ollut kuullutkaan, joten sinne en olisi osannut mennä omin päin. Lappeenrannassa on tullut käytyä sisävesiristeilyllä, Lahdessa melkein joka kesä, mutta Mikkelissä ajatus ei ole tullut jostain syystä mieleen.:)

      Onnea arvontaan!

      Poista
  5. Teillä on kyllä ollut tosi ihana reissu. Hitsi, kun en tiennyt tuosta! Olisin mielelläni ollut mukana näkemässä kaikki nuo paikat. Itse ostin aamulla Deko-lehden messuille lähteissäni, joten jätän nyt arvonnan väliin. Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin! Yritin katsoa, kenelle Asuntomessu-organisaatiossa voisit laittaa postia, että pääsisit postituslistalle, mutta viestit ovat tulleet cision-palvelun kautta...Kannattaa kuitenkin hieman tutkia, löytyisikö joku mediaihminen...Messuthan ovat parin vuoden päästä siellä teillä, ja paikallisina bloggareina kannattaa olla aktiivisesti mukana alusta asti!

      Äh, on ollut niin kiire, etten ehtinyt tätä postausta aiemmin tekemään! Olis ollu sulle ihan tarpeellinen...

      Kivaa viikkoa Krisse!<3

      Poista
  6. Mukana arvonnassa :)
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onpa Mikkelissä tosiaan paljon kauniita ja näkemisen arvoisia paikkoja. Upeita kuvia olet ottanut. Ihanaa viikkoa sinullekin!
    Mukana myös arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan!:) Vaikka mies on kotoisin Mikkelistä, en hänkään enää osaisi viedä osaan noista paikoista, kun ne ovat sen verran tuoreita. Asuntomessut taitaa aina tuoda paikkaan kuin paikkaan pientä kasvojen kohotusta.;) Kiitos Outi!<3 Samoin sinulle ja onnea arvontaan!:)

      Poista
  8. Viestini ei tainnut tulla perille?!
    Paljon on Mikkeli muuttunut sen jälkeen, kun sieltä muutin 2000-luvun alussa.
    Arvonnassa mukana.
    minnakn@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuli onneksi.:) Uskon, että muutos on tosiaan ollut melkoinen. Asuntomessut tuo aina myös tullessaan sellaista positiivista pöhinää kaupunkiin - paitsi muistaakseni Lahteen ei silloin, kun täällä oli messut viimeksi. Joku neronleimaus tehdä suurin osa messukohteista kerrostaloihin, ei oikein houkuttanut ihmisiä...:/

      Onnea arvontaan!:)

      Poista
  9. Onnea arvontaan!:) Sullahan on ollut ennenkin onnea.:)

    VastaaPoista
  10. Mikkeli on kyllä kiva kesäkaupunki.
    Mukana arvonnassa.
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tuntuu aina aurinkokin paistavan.:)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  11. Olisi kiva päästä lukemaan lehteä!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Lehteä olisi mukava lukea. Mikkeli on kyllä kiva kaupunki. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  13. Oi, kuulostaa ihanalta reissulta! <3 Olen mukana arvonnassa. :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. Paljon katsottavaa messuilla, en itse pääse katsomaan. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Hieno reissu! Katsottiin netistä, että Mikkelissä olisi jotain mallipuutarhoja, mutta ei nyt sitten kuitenkaan lähdetty. Laiskuus iski. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, upeasti järjestetty ja meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä.:) Oisko se tuo Mikkelinpuisto, siellä on erilaisia puutarha-alueita riippuen, kuka minkäkinlaisen on halunnun tehdä, on firmojen (ainakin Kekkilä jäi mieleen) ja esim. yliopiston oma puutarha-alue. Kannattaa joskus poiketa, ja Tertin kartano ja Kenkevero, tykkäisit niistä varmasti.:)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  16. Mukana arvonnassa! :) Mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  17. Mukaan arvontaan :)
    bebene@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan arvontaan! :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mikkel on mukava kaupunki. Miulle tul postn mukana Deko-lehti ja oon suurennuslasin kanssa tutkaillu taloja. On nyt laatikot muotii! Saman Saimaan vesistöön myökin kuulutan, vaikka ollaankin ylempänä! Ois kiva käyvä paikanpiällä kahtomassa niitä taloja ja Kenkäverossa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana kommentti!<3 Minustakin oli kovin 70-lukuista, ehkä pienellä freesauksella, mutta kuitenkin.:) Saimaata riittää, on se upea järvi! Ei muuta kuin nokka kohti Mikkeliä, varsinkin nämä oheiskohteet tekivät minuun ison vaikutuksen.

      Poista
  20. Mukaan arvontaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Jos vielä ehtii, niin mukana ollaan, koska en ole omaa Dekoa raskinut ostaa :).

    Harmittaa, kun meiltä Mikkeliin on niin pitkä matka messukäyntiä ajatellen. Neljä ja puoli tuntia suuntaansa on liikaa, kun aika on kortilla, joten jää nyt nämä messut näkemättä. Että kiitos sulle, kun olet niin ahkerasti täällä esitellyt messujen antia. Ja erityisesti tää oheiskuvasarja oli kerrassaan superi <3. Olisin mieluusti katsellut lisää kaikkea kaunista, mutta hirmu urakka on sulla ollut jo näissä kuvissa, joten täältä tulee isosti rispektiä kiitosten lisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa niin. Silloin kun vielä asuntovaunuiltii, Visulahti oli meidän kesäloma-must :). (Ja nyt sitten jäi "Visulahti, Visulahti, siinä on kesäloman tahti"-korvamato soimaan...)

      Poista
    2. No kyllä muakin otti päähän ostaa se lehti, kun tiesin sen saavani myöhemmin messupaketissa, lehtihän ei ollu ilmestynyt vielä silloin, kun olin siellä bloggaripäivillä. En malttanut olla ostamatta, lehdestä on apua, kun kirjoitan noita postauksia.;D Oma suosikkini messuilta on ehdottomasti Fiskarhedenvillan, sen kodikkuus vetoaa minuun. Oheiskohteet olivat ihan mielettömän ihania paikkoja kaikki, ja niissä varmaan tulee joskus tulevaisuudessakin käytyä. Kiitos Annukka!<3 Osan kuvista käsittelin jo heti reissun jälkeen ja tekstiä kirjoittaessani etsin vielä täydennystä kuvien joukosta, ei tuntunut työläältä ollenkaan!:)

      Meillä on yksi ikimuistoinen kerta Visulahdessa, jossa törmättiin sattumalta esikoisen kummeihin. Kierrettiin vahakabinettia ja naurettiin ittemme kipeiksi. Se on varmaan maailman surkein vahakabinetti, ja siksi ehkä paras.:))) Toi biisi on varmaan sellainen, jota rallatellaan sitten dementikkoina, kun muuta ei enää muista.:P

      Poista
    3. Juu ja niin, ilman muuta ennätit arvontaan!:)

      Poista
  22. Mukana arvonnassa! :-)
    julia.hakkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Arvonnassa. Katsotaan jos tänäkin vuonna pääsisi asuntomessuille...
    Kristiina
    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä nähtävää riittää.:) Onnea arvontaan!

      Poista
  24. Mukaan arvontaan, tääl ois Mikkeliin mänijöitä ;-)
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Kävimme Mikkelissä juuri ennen asuntomessujen alkamista, Kenkävero ja Mikkelinpuisto tulivat kyllä katsastettua, oli kiva reissu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin kovasti molemmista, uudelleen täytyy mennä jossain vaiheessa.:)

      Poista