sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Asuntomessut 2016 / Ensitunnelmia



Pää on vieläkin hieman sekaisin eilisestä reissusta Pohjanmaalle. Kun on ajanut neljä tuntia kahteen otteeseen saman päivän aikana, ehtii miettiä monenlaisia siinä matkan varrella. Ensinnäkin nostan hattua kaikille ajamista työkseen tekeville. Epäilen, että musta ei olisi kyseiseen työhön. Suomen suuri pinta-ala tuli väkisinkin mieleen. Se, kuinka elämänmeno Pohjanmaalla eroaa luultavasti ruuhka-Suomen härdellistä. Harmitti, ettei ollut aikaa pysähdellä matkan varrella eteen tupsahtaneisiin mielenkiintoisiin paikkoihin. Muistin monta opiskeluajan kaveria, jotka ovat kotoisin Pohjanmaalta. Minulla on ilo olla ystävä edelleen muutaman juuriltaan pohjalaisen kanssa. Olen myös ollut pohjalaisissa häissä. Ne ne vasta oli hienot ja komiat!

Yksi ensi kesän suosituimpia matkakohteita Suomessa tulee hyvin luultavasti olemaan Asuntomessut Seinäjoella. Sinne minäkin eilen suuntasin, enkä olisi tätä mahdollisuutta jättänyt välistä mistään hinnasta. Tässä tarjoitui mahdollisuus tutustua osaan messukohteista vapaasti taloissa kierrellen, ilman väentungosta, samanhenkisten ihmisten seurassa, ymmärrätte varmaan...


 

Meitä oli lähemmäs 50 innokasta bloggaajaa paikalla. Tapahtuman "äiteinä" toimivat seinäjokelaiset bloggaajat Tiina/ Siskonpaneelisoppaa ja Hanna/Villa Bohemian. Kiitos, kiitos, kiitos!<3 Paikalla oli myös messukohteiden rakentajia, tulevia asukkaita, suunnittelijoita ja yhteistyökumppaneita. Tilaisuuden aluksi saimmekin nautiskella Kimara Katariinan terassille katetuista herkuista, jotka oli loihtinut ja tarjonnut Hotelli-Ravintola Alma, Sarkoa ky, Mallaskosken Panimoravintola sekä kahvila Valkoinen Puu.

Kuvia kameralle kertyi yli 600, joten lupaan, että näitä messujuttuja on tulossa lisää. Ehkä kirjoittelen yhdestä talosta/huoneistosta kerrallaan, tai sitten poimin teemoja, katsotaan, mikä tuntuu itsestä hyvältä...Sen verran kuitenkin ehdin tuossa ajellessa miettiä näkemääni, että kokosin tähän postaukseen ensivaikutelmia ja vahvoina esiin nousseita piirteitä.

Perinteet

Tämä teema pomppasi silmiini erityisen vahvasti sekä kierroksen alussa Kimara Katariinassa, että viimeiksi kiertämässäni talossa Kannustalo Pohjanmaassa. Molempiin taloihin sisälle mennessä tuntui, kuin olisi tullut vanhaan pohjalaistupaan. Ensimmäisessä tunnelma oli hyvin kodikas, valoisa ja suomalainen. Jälkimmäisessä tunnistan sekä tanskalaistyyppistä, että Long Island -vivahteita hyvällä tavalla sekoitettuna suomalaiseen perinnetaloon. Räsymatot, ryijyt, keinutuolit, talonpoikaiskalusteet, kaappikellot kertovat kädentaidoista ja niiden arvostuksesta.


Kimara Katariina
Kimara Katariina
Kannustalo Pohjanmaa
Kannustalo Pohjanmaa

Aidot materiaalit, luonnollisuus ja vehreys

Puu, kivi, savi, nahka, pellava, villa...Satsaus aitouteen maksaa enemmän kuin jäljitelmät, mutta kestää aikaa ja kulutusta, ja ennen kaikkea tuntuu paremmalta iholla, kädessä, jalan alla. Viherkasvit tuovat vehreyttä sisätiloihin.
 

Kannustalo Pohjanmaa
Mäihä MUUBS / yksiö

Mäihä Lusto / kaksio

Kodin ja ulkotilojen yhteen nivoutuminen

Rakentaessamme tätä meidän kotia reilu kymmenen vuotta sitten tiesin, että haluan isot ikkunat, jotta valoa pääsisi tulvimaan sisälle. Isot niistä tulikin, mutta jos nyt olisin rakentamassa (Arvatkaa, helpottiko rakennuskuume!), niin ikkunat saisivat olla lattiaan asti, kuten useissa näistä kohteista. Paitsi että se tuo lisää valoa, häivyttää se myös talon rajoja, ja tuo luonnon osaksi kotia, melkein sisälle.



Honka Markki
Lumiance
Talo Nixi
Pikkuusen Paree


Musta

Mustaa oli paljon julkisivuissa, seinissä, kalusteissa. Valkoiseen ja puunväriin yhdistettynä se on raikas ja jopa valoisa väri.



Lumiance
Honka Markki
Pentik
Kannustalo Pohjanmaa
Lumiance
Kimara Katariina yläterassin näkymät



Näillä messuilla on monta kohdetta, joista tykkäsin todella paljon. Koteja, jotka on tulevien asukkaiden onneksi suunniteltu toimiviksi pohjiltaan ja muilta ratkaisuiltaan. Oli mietitty arkea, tavaroiden säilytystä, lasten kasvamista ja ikääntymistä. Oikeita koteja.<3 Ihan joka kerta en ole tällaisissa tunnelmissa palannut Asuntomessuilta, ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että tähän joukkoon mahtui myös joitakin koteja, joissa melko varmasti esim. ulkovaatteiden tai ylipäätään tavaroiden säilytys, mahdollisesti pintojen puhtaana pitäminen tulevat aiheuttamaan päänvaivaa tuleville asukkaille.

Iso ja lämmin kiitos vielä kerran päivän järjestäneille tahoille, yhteistyöyrityksille sekä mukaville bloggaajille, erityisesti Kotini on helmeni - ja Kolmen tähden koti -blogeihin. Meillä meni kierros vähän yliajalle, ja poistumme viimeisinä paikalta...


 Taina

p.s: Kukkailottelua -linkki oli vahingossa sulkeutunut lauantaina. Nyt se kuitenkin on jälleen auki. Vielä ehdit linkkaamaan postauksia tämän viikon Kukkailotteluun!

24 kommenttia:

  1. Kiitos seurasta! Oli kyllä huippua, kun päästiin katsomaan paikkoja ennakkoon. : ) Minä olin myös ihan poikki eilen. Sinulla oli vielä ajomatkat päälle. Huh! Onneksi on sunnuntai. Kivaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tuollainen kokemus sen verran jysäyttävä kokemus, että tämä päivä on kyllä mennyt aika tavalla voimia kerätessä ja näkemistä sulatellessa.:)Kyllä sen taisi meistä jo huomata päällepäin siellä Kannustalossa.;)
      Kivaa viikkoa, ja kiitos!<3

      Poista
  2. Kivalta näyttää asuntomessualueella :) Mukava tuollainen bloggaajien tapahtuma, että pääsitte porukalla tutustumaan kohteisiin :) Hauskaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli minusta todella mukava alue, ilmeisesti aika lähellä keskustaa ja kaunis luonto ympärillä ja vieressä. No, Asuntomessujen pohjanoteeraus taisi olla aikoinaan täällä Lahdessa, kun suurin osa kohteista oli kerrotaloissa, Paavolassa. Eipä hirveästi hetkauttanut suurta yleisöä lähteä rappukäytäviä ramppaamaan eestaas...Aina ei voi onnistua.;)
      Kivaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  3. Voi sinähän olet ollut ihan lähellä. Harmittaa vietävästi, kun en päässyt paikalle. Olisi ollut ihan huippua nähdä! :) Kamala kuume tulee laittaa kaikki uusiksi, kun lukee näitä messupostauksia, on tosissaan Komiaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi! Olisi tosiaan ollut kiva tavata!
      Siellä kun oli niitä paikkoja vielä vapaana perjantaina, niin yritin vaikka ketä tuttua bloggaajaa kysellä mukaan tästä läheltä (ja vähän kauempaakin), mutta kaikilla oli jotain menoa. Olen kyllä tottunut menemään yksin, joten ei sen puoleen, mutta olisi ollut kiva tarjota jollekin tämä sama mahdollisuus.
      Ehkä me vielä törmätään!:)

      Poista
  4. Odota innolla näitä messupostauksia, ei varmaankaan tule lähdettyä itse sinne. Mutta aina talot ja niiden sisustukset kiinnostaa!
    Voin kuvitella, että varmasti on ollut rankka päivä, mutta varmasti ainutlaatuinen;) Ja varmasti on ollut kiva tavata muita bloggareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienoa! Näkemäni perusteella kyllä suosittelen messureissua kesällä. Tekisi itsekin mieli mennä sitten, kun kaikki kohteet ovat valmiita. Kävimme läpi muistaakseni kymmenen tai yksitoista kotia, se oli passeli määrä neljään tuntiin. Kyllä siellä hyvin saisi päivän kulumaan, ja Seinäjoella on kivoja sisustuskauppoja (olen joskus pysähtynytkin matkan varrella) vink, vink!;D

      Poista
  5. Tää oli vähän kuin sitä kuuluisaa puukkoa haavassa kääntäis :). Harmittaa niin, kun meni hieno tarjous ohi. Etenkin kun mun juuret on sattumoisin Etelä-Pohjanmaalla.. Tärkeä paikka mulle.
    Mutta iloitsen sun puolesta, kun pääsit nauttimaan ihanasta ja antoisasta päivästä hyvässä seurassa! Pitkien matkojen ajaminen on ihan hanurista, mutta tällä kertaa varmasti kaiken vaivan väärtti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi! Otan nyt tän puukon pois, mutta valitettavasti joudun kääntelemään sitä vielä muutaman kerran.;D Oli todellakin sen ajamisen arvoinen reissu.
      Sitä ollaan sitten pohojalaasia (?).Pohjanmaan murre on niin mukavan kuuloista! Musta oli ihanaa, kun ihmiset ympärillä puhuivat kunnon murretta! Täällä puheessa ei oo mitään omaa luonnetta. Sitä ei lasketa, että liekki on liakki, tai sanoo kaatusin, kun pitäisi sanoa kaaduin. Ihan pöljää.:P Ootko menossa messuillemaan kesällä? Mitenkäs muuten golf-kisat meni?

      Poista
    2. No se on kyllä varmaa, että moon menos... :).

      Murre on tosiaan niin ihanan kotoista. Tuun aina hyvälle mielelle, kun sitä kuulen. Tästä paikallisesta hämäläisestä en niin piittaa.

      Poista
    3. Ihanaa!:) Voistikos kirjoittaa yhden postauksen murteella?:) Messureissu on varmasti antoisa, voin luvata!

      Poista
  6. nyt sitten käännät sitä veistä haavassa ;) Valitettavasti vanhan ystävän häät meni nyt asuntomessujen ohi...ja kuten mieskin huomautti, että neljä tuntia on ihan liikaa istumista mun selälle :/ Mutta mehän ois sen varjolla pysähdelty aina sadan kilsan välein ;)....mutta ensi kerralla sitten..lähden seuraksesi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Satu! Toivottavasti häät kuitenkin olivat niin mukavat, ettei enää harmita! Mut joo, me ei oltais oltu kotona takaisin ennen puoltayötäkään, kun ois pitänyt pysähdellä kuvaamaan ja ihmettelemään. Takas tullessa en pysähtynyt kertaakaan, vaikken ollut syönyt kuin noita tarjoiluja iltapäivällä. Oli niin täpinäpäivä, ettei edes nälättänyt. Tänään oon kyllä ollu aika saamaton, vaikka vähän pihalla kaivelin ja voikukkia yritin kitkeä.
      Mennään toisen kerran!<3

      Poista
  7. Täältä tämä rakennuskuume sitten saa oikein kunnolla tuulta :) Odotan innolla kuvia ja tunnelmia.
    Mukavaa alkavaa viikkoa - sinulla ei enää montaa työpäivää olekaan ennen lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin! Sullahan olikin se sama kuin mulla!;D
      Joo, vähiin käy taas työpäivät ja joka kevät se tavallaan yllättää. Hieman olis jotain töitäkin tuolla laukussa...ei taida tänään jaksaa. Huomenna sitten!:)

      Poista
  8. Voi ihanaa kun sulta tulee näitä kuvia sieltä messuilta jo nyt. Olisi ollut niin kiva tulla mukaan katsomaan tulevia trendejä ja ihastelemaan kauniita uusia taloja. Odottelen kovasti lisää postauksia. Erityisesti kiinnostaa, miten tuo Long Island näkyi siellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt on luvassa moonta sisustusaiheista postausta pitkästä aikaa.:) Täällä kotona kun ei niin ihmeellisiä koko ajan tapahdu, niin ihan kiva välillä kirjoitella muuten sisustuksesta.
      Eh, melkein tuli jo paineita tuosta Long Island lausahduksesta!;D Jos mä vaikka näänkin ihan väärin! No, katsotaan näkeekö muut saman..:)

      Poista
  9. Kivannäköisiä kohteita, hienosti yhdistetty perinteikästä ja modernia. Herkullisilta näyttävät myös tarjoilut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienot messut tulossa! En ole pariin vuoteen käynyt Asuntomessuilla, mutta nyt kyllä taitaa tulla vielä uusi reissu, sillä tahdon nähdä loputkin messukohteet ja alueen valmiina. Ja rakennuskuume sen kun kasvaa...;)

      Poista
  10. Ai sinä et ollutkaan täältä päin. :) No mukavaa, että jaksoit lähteä lakeuksille. Kiitos kivasta postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos seurasta Jemina!<3 Sun kohteista on tulossa juttua ehdottomasti! Niiden sisustus oli erittäin paljon mun mieleeni, sillä ne olivat ehkä kaikkein lämminhenkisimmät näistä kohteista.:)

      Poista
    2. Voi kiitos! Mahtavaa! Jään innolla odottamaan postausta. :)

      Poista