keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 *** heinä-syyskuu



Kesän ja alkusyksyn, koko vuodenkin, suurimmat jutut olivat esikoisen rippijuhlat, sekä kesähuoneen rakentaminen. Heinäkuussa tuli bloggailtua ahkerasti. Esikoisen rippileirillä ollessa, matkasimme kolmestaan Tanskaan. Tuli tehtyä myös monen monta lähireissua. Suomen kesä.<3






Heinäkuussa kuviakin kertyi niin paljon, että niitä oli suorastaan pakko laittaa kahteen eri kollaasiin. Heinäkuun luetuin juttu on pohdintani sinisen paluusta sisutukseen, lähinnä kesähuoneeseen. Joku kuulema linkitti jutun jonnekin (?), ja sitä kautta juttu on saanut pitkin syksyä lukijoita, vaikka se ei heti julkaisun jälkeen löytänyt kohdetta.


Elokuussa kesähuone alkoi valmistua todenteolla. Piha koki kovia mullistuksia, ja minä sain päähäni mm. ripustella pallovaloja terassille juhlia edeltävänä iltana ja käsitellä terassin ennen juhlia mustaksi. Ensi kesä näyttää, kuinka viisas tuo päähänpinttymä mustasta terassista oli.






Rippipäivänä oli suorastaan kuumaa, mutta juhlista selvittiin kunnialla. Vähän haikeana välillä katselen kuvia tuosta päivästä. Aika menee niin nopeasti! Loppukuu kuluikin aika pitkälti istutuspuuhissa. Onneksi säät suosivat myöhäistä pihanlaittajaa.:) Elokuun luetuin postaus on juttu venetsialaisista. Välillä on mahtavaa käydä juhlissa, jotka on täydellisen hyvin suunniteltu, ja joissa pääset itse vain nauttimaan tunnelmasta.

Syyskuussa kesähuone käytännössä valmistui. Toki kaikenlaista laittamista riittää tulevaisuudessakin, mutta periaatteessa rakennus on valmis. Keväällä, toivottavasti, saadaan terassi kesähuoneen sivuille ja istutuspuuhat jatkuvat aivan varmasti!




Syyskuun luetuin postaus löytyy sivupalkista luetuinpana postauksena tällä hetkellä. Ihastuin kovasti Elloksen kuvastoon, joka oli minusta jotenkin harvinaisen tyylikkäästi toteutettu. Kirjoitin jutun kauhean insiraation vallassa, mutta julkaisun jälkeen se sai vain kourallisen lukijoita. Enemmän lukijoita juttu löysi vasta muutaman kuukautta myöhemmin, ehkä jonkun linkin kautta. Välillä on aivan mystistä, miten jostain jutuista tulee suosittuja! Nyt mua vähän hengästyttää. Toivottavasti jaksatte vielä yhden koostepostauksen huomenna tai myöhemmin...

Välillä inspiraatio johonkin, niin kuin  vaikka siivoamiseen, iskee muhun ihan ihme hetkellä. Koko aamun on poltellut, että pitää päästä varastoon penkomaan/järjestelemään. Kun kerran inspiraatio iskee, niin sehän on mentävä!;D

Hyvää uutta vuotta 2015!

Taina



8 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta sinulle myös :)

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää ja onnellista uuttavuotta koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Jos en ihan väärin muista, niin hyppäsin (pääsin) kyytiin tuon rippijuhlajutun paikkeilla ja muistan kuinka se oli niin mun sydäntä läheltä liippaava <3. Ihan vaan siksi, että olen itse yhtä onnekas "kolmen miehen nainen" :). Ja rippijuhlien aiheuttama erityinen tunnetila niin tuoreessa muistissa.

    Ihan älyttömän onnellista utta vuotta Taina ja kiitos tästä tähänastisesta ystävyydestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Annukka, että löysit tänne ja minä löysin sinun luoksesi.<3 Täällä blogimaailmassa voi tosiaan syntyä ystävyyksiä, jotka tuntuvat erittäin luontevilta ja voimakkailta. Enpä ihmettelisi, jos joku päivä tapaisimme ihan kasvoikkainkin kanssani!:) Onnelta uutta vuotta toiselle kolmen miehen naiselle!:D

      Poista