perjantai 16. toukokuuta 2014

Pala kakkua

Äitienpäivänä tein oman, kevennetyn, version
tehdä kakusta matalamman, jotta sitä on helpompi
leikata ja käsitellä. Tällä kertaa jaoin marengin
kolmeen pitkulaiseen osaan pellille ennen
uunin laittamista, ja tämä matalampi malli on
kyllä huomattavasti käytännöllisempi kuin se
pyöreä ja korkea. Tällä kertaa en laittanut
väliin mascarpone-juustoa, vaan kerman
ja rahkan sekoitusta. Makeutuksena lisäsin
täytteeseen ruokalusikallisen tomusokeria.
Päälle ripottelin pensasmustikoita ja mansikkasiivuja.


 Hyvää oli! Marenkikakku on kyllä siitä
mukava, että se on sopivan simppeli
tehdä. En ole oikein koskaan osannut
tehdä täytekakkuja. Kostuttaminen on sellainen
taitolaji, jota en osaa. Toiseksi
koristelu vaatii pitkäjänteisyyttä, jota minulla
ei tässä asiassa selvästikään ole... Parhaita kakkuja
ovat sellaiset, joihin koristelut voi huolettomasti
nakata tuosta vaan, ja silti näyttää hyvältä.:) 




Harkinnassa on marenkikakkujen leipominen
E:n rippijuhliin elokuussa. Sitä ennen täytyy kyllä
vielä harjoitella ja miettiä kakun koristuksia
ja täytettä hieman tarkemmin...Tämä tuli tehtyä
pohjaa lukuunottamatta mutulla.:)
Tästä kakusta ei ollut maanantain jälkeen palaakaan
jäljellä. Ehkä se kertoo jotain onnistumisesta.;)

Mukavaa viikonloppua!
Taina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti