keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pakkaspäivän keitto

Talvisten pakkaspäivien ruuaksi sopii
mielestäni parhaiten erilaiset padat ja
keitot. Tänään töistä tullessa oli jo ihan
kauhea nälkä, ja kaapissa ei mitään
valmista tietenkään. Kaivelin laatikosta
muutama vuosi (öh, näköjään 5 vuotta:O) sitten
paikallislehdestä leikkaamani keittoreseptin. 
Viimeisestä keitto kerrasta
on varmaan melkein vuosi aikaa, minkä
lapsikin totesin ruuan äärellä, että tätä
ruokaa ei ole ollut pitkään aikaan.
 Lasten suosikkiraaka-aine eli jauheliha löytyy tästäkin,
mutta tämä on vähän toisenlainen jauhelihakeitto
kuin perinteisesti. Tähän tulee mm. tuoretta paprikaa
ja aurinkokuivattujen tomaattien palasia. 
Alkuperäisessä ohjeessa keittoon tulee myös
chiliä, mutta ne olen jättänyt kokonaan pois.
Liemi on silti erittäin maukasta! Keiton seuraksi
leivoin sämpylöitä, jotka ovat helppoudessaan
suorastaan naurettavia.:) Leipominen on hiukan
väärä sana, sillä sämpylät yksinkertaisesti
lapetaan lusikalla pellille. Niitä ei tarvitse pyöritellä.
Tomaatti-jauhelihakeitto:
400 g jauhelihaa
6 perunaa
pari porkkanaa
valkosipulia
1 prk (400g) tomaattimurskaa
1 prk(70g) tomaattipyrettä
1-2 paprikaa
2 rkl aurinkokuivattua tomaattia paloina
mustapippuria 
1-2 lihaliemikuutiota

Laita tomaattimurska liedelle ja anna
sen hautua ennen keittoon lisäämistä.
Kuullota pilkottuja perunoita, porkkanoita 
ja valkosipulia tilkassa öljyä muutama
minuutti kattilassa. Lisää tomaattimurska
ja -pyree. Mausta pippurilla, kypsennä muutama
minuutti ja sekoita välillä. Lisää kattilaan
1 l kuumaa vettä ja murenna liemikuutiot
keittoon. Jatka keittämistä 10 minuuttia.
Leikkaa paprikat suikaleiksi ja lisää ne
pilkottujen aurinkokuivattujen tomaattien
kanssa yhtäaikaa. Kypsennä vielä noin 5
minuuttia. Lisää paistettu jauheliha.Valmis!
Unohdin itse keitosta tänään tomaattipyreen,
mutta eipä tuo ole niin nöpön nuukaa. Ihan
hyvää tuli ilmankin. Suosittelen kokeilemaan.:)

Jee, viikko yli puolessa välissä!
Mukavaa keskiviikkoa!:)

Taina

j.k: Tomaattimurskan on hyvä antaa hieman
 hautua liedellä, joten kannattaa aloittaa
ruuan laittaminen siitä. Unohdin sen tuosta
ohjeesta aiemmin. Toivottavasti ei mennyt
pieleen sen vuoksi!


4 kommenttia:

  1. Mmmm, saatan maistaa vastaleivotun sämpylän ja sulavan voin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreet sämpylät on kyllä niin hyviä.:) Viime talven hitti meillä, ja nyt kun talvi taas tuli, niin ehkä tämänkin...

      Poista
  2. Namskis, nyt tuli nälkä :)
    Täytynee lähteä kauppaan keittoainesostoksille ja pistää sitä ennen sämppytaikina kohoamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan meinasi jäädä vastaamatta kommenttiin! Tänään, kun on niin koleaa, nin kylläpä keitto ja sämpylät tosiaankin kuulostavat loistovalinnalle.:)

      Poista