perjantai 2. helmikuuta 2018

Cherry blossom - Kukkailottelua



Eikös niin, että pahin kaamos on nyt takanapäin, ja katse on jo keväässä. Kevääseen on toki matkaa, mutta kaikilla ihanilla kukkasilla sen voi saada kimppu tai ruukku kerrallaan hetkeksi huijattua kotiin hieman ennakkoon. On Kukkailottelun aika!






Näihin kirsikanoksiin ihastuin jo Villiviinin Insta-tilillä. Keskiviikkona totesin, että rankka työ vaatii rankat huvit, ja kävin ostamassa kolme oksaa kirsikkaa ja yhden oksan magnoliaa, sen aukeamisesta ei ole vielä merkkejä havaittavissa.





Tällaista kirsikkaa mulla ei ole koskaan ollutkaan. Aika hauskannäköinen tuo kukinto, ja tykkään tosi paljon vaaleanvihreästä, jota on kukkien "kannoissa". Onkohan tuolle osalle jokin oma nimi?


Joka tapauksessa näistä oksista tuli ihana kevätfiilis kotiin! Olen muuten alkanut haaveilla matkasta Japaniin kirsikankukinnan aikaan (Tässä välissä oli kaivettava Bon Jovin Fahrenheit-levy ja Tokyo road soittimeen.;D). Olisi varmasti ikimuistoista joskus päästä näkemään ja kokemaan sakura ja hamani...<3 







Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3 







Vielä ehtii hyvin osallistumaan myös Rust-Oleum Chalky Finish Seinämaalin arvontaan! Meillä on tiedossa pieni irtiotto kotiympyröistä, sunnuntaina olen varmuudella jälleen tietsikan äärellä.

Rentouttavaa viikonloppua!<3
Taina 



22 kommenttia:

  1. Oi, minulla on nuo kirsakanoksat vielä ihan nupulla. Jostain olisi kyllä pakko löytää magnolianoksa. Olen ollut viikon Tokiossa 1997 kirsikoitten kukinnan aikaan. Upeaa oli! Puistoissa lakaisivat kirsikoitten kukkien terälehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä toimii tuo juttu niin, että esitän toiveita kukkakauppaan, ja kappas, yleensä saan parin päivän päästä sitä, mitä toivon.:)
      Ooh, varmasti aika hieno kokemus tuo Japani.<3 Noh, menee sille samalle listalle, että jos vaikka tänä iltana EuroJackpotissa tulee päävoitto, niin...:P

      Poista
  2. Onpa nätit! <3 Turkuun on istutettu Aurajoen varteen sellainen määrä kirsikkapuita, että vapun tienoilla on aika japanilaishenkinen tunnelma. :)
    Kukan "kanta" on kai viralliselta nimeltään kukkapohjus tai kukkaperä, tai varmaan molemmat sisältyvät siihen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!<3 Höh, sen tiesinkin, että Helsingissä ja Tukholmassa on aika hienot kirsikkapuuistutukset jossain, ja sitten vielä Turussa! Pitäisi varmaan laittaa joku alote Lahden kaupungin puutarhaosastolle. Kiitos ideasta!<3 Ja kiitos tiedosta!:)

      Poista
  3. Ooh, nyt tuli kevätfiilis! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinua ajattelin tätä postausta kirjoittaessani!<3 Oletkos ollut Japanissa kirsikankukka-aikaan..?

      Poista
  4. Iiiih! Suloisen herkkä kirsikka!
    Japaninmatkamme ei mennyt niin putkeen kahdeksan vuotta sitten kun olin suunnitellut....
    Minäkin havittelin kirsikoiden aikaa, mutta kahden viikon lomallamme oli niin hyytävän kylmää, että vasta ensimmäiset luumupuut availivat kukkiaan.
    Kun selvisimme Osakan, Kyoton ja Tokion räntäsateista ja pääsimme juuri isomman maanjäristyksen alta kotia kohti, niin ilma lämpeni ja kirsikat kukkivat upeasti jo seuraavina päivinä! Pahus, sanon minä.
    Kirjeystäväni lähetti sitten vain niitä sakuran kuvia. =/
    Onneksi poika näki edes ne pandakarhut...hänen voimaeläimensä. =)

    Mutta nyt kukkailotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala sentään! Olen pitkään ajatellut, että uskaltaisiko sinne Japaniin mennäkään, kun siellä tietysti maa järisee..:/ Ajoittamisen vaikeus tuossa matkassa joka tapauksessa on, jos ei viikkotolkulla voi olla.:) Niin, sullahan on ystävä siellä kaukana!<3 Nyt niitä pandoja on sitten Suomessakin, jotenkin vain Ähtäri tuntuu olevan melkein yhtä kaukana kuin Japani!;D

      Ihanaa viikonloppua!<3

      Poista
  5. Hauskan näköinen oksa ja nuput näyttävät vähän kielon kukilta.
    Ihanaa viikonloppua Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, tosin kukista tuli mulla mieleen puuvillatupsut!:) JOtain pumpulimaista...<3
      Iloista viikonloppua Outi!<3

      Poista
  6. Ihania kirsikanoksia! Minulla on samanmoinen Japani-haave (kirjoitan myös matkablogia) ja olen kirsikkahullu: tykkään marjoista ja hillosta ja kaikesta, missä on kirsikkaa.

    Kun tässä vasta huomasin kukkailottelua-haasteen, valistaisitko tietämätöntä? Ilmeisesti perjantaisin päivittyvä juttu, mutta onko osallistujalla oltava jotenkin samoja kukkia tai...?

    Voisin kirjoittaa korkeintaan siitä, miksi tyydyn ihailemaan kukkia muualla kuin kotona. Kaksi hortonomi- ja botanistikissaa nimittäin kukkailoittelevat sen verran perusteellisesti, että kotiin ei juuri kannata ostaa edes salaattia, jos sitä itselleen aikoo saada.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!<3 Mulla tuo kirsikkaihastus rajautuu aika tarkasti kukkiin, vaikka tuoreita kirsikoita voin syödä, mutta en varsinaisesti tykkää kirsikan mausta. Mutta KAIKKI hedelmäpuiden kukkaset on niin kauniita!<3
      Nyt on taas palattu Kukkailotteluun, hetken tuossa Perjantaimyysseissä sai jakaa vähän laajemminkin postauksia, mutta koin nyt tarvetta Kukkailotteluun eli postausten jakamiseen, joiden kuvat ainakin ovat kukka-aiheisia, juttujen ei tarvtse olla.:) Voi kaivella arkistoista, ja käydä vaikka kukkakaupassa kuvaamassa. Ihan kohta on luonto pullollaan kuvattavaa, silloin meitä kukkailottelijoita on eniten.;D

      Ihanaa, että kissasi ovat ihastuneet kukkiin myös! Floral Passions -blogin Riitalla on sama juttu, tosin kissoja vain yksi.:P Hän osallistuu usein sitten, kun kukkia on ulkona tai terasilla.:)

      Mahtavaa, että löysit blogiini! Tervetuloa mukaan!<3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Nina!<3 Nuo kirsikanoksat toivat kyllä todella keväisen olon ja ilon!
      Toivottavasti sulla on ollut ihana viikonloppu!<3 Meillä on erittäin onnistunut reissu Hyvinkäälle.:)

      Poista
  8. Ihanan keväiseltä näyttää! Kohta voi varmaan ottaa ja hyötää oksia sisällä <3

    VastaaPoista
  9. Ihanan keväinen fiilis tulee näistä oksista. Kauniit asetelmat, voi koskahan sitä kukkailottelisi, jospa ensi viikolla. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sam juttu!:) No, ensi viikolla olet mukana pitkästä aikaa, eikös se ole nyt sovittu?<3

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!<3 Loistova viikonloppu alkaa olla lopuillaan...Aurinkoista viikkoa!<3

      Poista
  11. Nuo kirsikkapuun oksat on kyllä kauniita!
    Leppoisaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli minusta tosi hauskat, vähän erilaiset.:)
      Miten nämä päivät menee niin vauhdilla! No, se on ihan kohta taas uusi perjantai.;D
      Kiitos Ellen ja iloa viikkoosi!

      Poista