sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

DIY -tuliainen



Niin mukava päivä takana, että on suorastaan pakko postata, vaikka kello käy jo puoltayötä! Olin tänään Tampereella Satun kanssa tapaamassa bloggaajia: Satulinnan Tuijaa, Suortuva-blogin Nannia ja Oman Katon Alla Tuulaa. Loistoporukkaa! Päivä meni kuin siivillä.







Eilen ruokakaupassa pyöriessäni tuli mieleen, että olisi kiva viedä tuliaisena jotain...Kukat olisi tietysti tyypillinen valinta itselleni, mutta koska Nanni menee kotiin vasta sunnuntai-iltana, niin kukkien ostaminen oli pois laskuista. Kauppaa kierrellessäni muistin putiikkien ihanat suklaalakukuulat, jotka ovat niin hyviä ja pienessäkin rasiassa maksavat maltaita. Talvella huomasin, että samantapaisia myydään ruokakaupassa. Kävi jo silloin mielessä, että noista kuulista saisi kivoja pikkulahjoja uudelleen paketoimalla!






Niinpä ostin useamman pussin suklaalakukuulia, sen verran, että muutaman sain pistellä itsekin askarrellessa nassuun...Tuollaiseen Den Gamle Fabrik -purkkiin meni lopulta hieman yli pussillinen namuja. Kotona kaivelin kuivauskaappia. Turhaan en ole säilönyt hillopurkkeja, jotain tämän tyylistä on ollut mielessä.;D Suihkuttelin purkkien kannet mustalla suhumaalilla (ihan vain tyylikkäämmän ilmeen vuoksi), tein Pic Monkeylla etiketit, jotka teippasin kontaktimuovilla purkkiin. Tekstiä piti hetki miettiä, mutta päädyin toivottamaan "Makeaa kesää". Lopuksi leikkasin Ihana-lehden välissä tulleista Nuppu Print -papereista ympyrät purkkien kanteen ja kiinnitin ne decoupage-lakalla. 

No, Sadulle en jaksanut enää kantta koristella, vaan nauroin aamulla auton kyytiin istuessani, että askartele itse!:P Tuulan tulosta en tiennyt etukäteen, joten hänelle en arvannut askarrella lahjaa. Jos Tuula vielä tavataan, lupaan sulle oman purkin.<3




Sain niin iloisen vastaanoton tuliaisillani, että päätin sittenkin postata tämän vaatimattoman DIY-idean. Kiireessä nappasin kuvat ennen lähtöä... Ruoka- ja juomalahjat ovat mielestäni erittäin kivoja, varsinkin, kun siihen yhdistää pienen hitusen vaivannäköä.


Kiitos ihanat naiset upeasta päivästä ja hauskasta seurasta!<3

Taina

 

8 kommenttia:

  1. En ole vielä aukaisdut kun en ole koristellut loppuun 😂 ja hitsi kun ois tietty Tuulakin niin ois annettu se mun hänelle ja oisit voinut tehdä mulle vaikka tänään uuden...😉
    Ihana lahja ja niin maukas...siis toisien nauttimista seuratessa. Vitsi kun muistais tällaiset helpot jutut viemisinä...
    Kiitos reissuseurasta 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi joo! Ei tullu mieleen! Elän uskossa, että tapaamme näitä leidejä toistekin, ja silloin mulla on Tuulalle spesiaalilahja.:)
      Oli kivaa eilen ja oli kivaa tänään. Kiitos!<3 Muista ottaa pallero välillä!;D

      Poista
  2. Loistoidea, näitähän voisi tehdä valmiiksi kaappiin (tosin piiloon ettei mene perheen suihin) ja olisi aina viemisiä vaikka mökkinaapureille :) Kiitos siis ideasta!
    Mukavaa sunnuntaita ja alkuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvä idea tehdä valmiiksi kaappiin, mutta mä jättäisin ne varmuuden vuoksi tyhjiksi, sillä itseni tuntien lakupaallerot häviäisivät kaapista ennen lahjaksi päätymistä.;D
      Kiitos itsellesi ihanasta kommentista!<3 Mukavaa viikkoa!:)

      Poista
  3. Kiitos sinulle eilisestä, nyt on ihan haikea olo kun reissu on takana ja juna puksuttaa kohti Oulua. Noi purkit sisältöineen olivat ihan mielettömän ihanat lahjat, joka käänteessä noita herkkuja piti napsia enkä aio ainuttakaan namu antaa kotijoukoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni itsellesi!<3 Oli niin kiva tutustua!<3
      Karkit olikin sulle tarkoitettu, ihanaa, että maistuivat!:D

      Poista
  4. Mä teen näin kommenttilootassa ihan julkisen reklamaation noista lahjoista. Mun purkki on ihan tyhjä - mä en ala :D

    Kiitos Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :))) Sorry, ei tyhjenemättömyys takuuta!:P Voi olla, että pitää ostaa pussillinen viikonloppuna. Ne on hyviä!:D
      Kiitos itsellesi!<3 Nannin kuva susta oli ihan paras!;D

      Poista