sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kevät kuitenkin!



Useamman vuotta olen ollut sitä mieltä, että juhannusta vietetään meillä ihan liian aikaisin vuodenaikoihin nähden. Olkoonkin, että päivä on pisimmillään kesäkuun loppupuoliskolla, mutta usein Suomessa juhannuksena on kylmää ja ankeaa, vietä siinä sitten keskikesän juhlaa!

Vappuna se kylmää usein onkin, ja näköjään luntakin voi sadella senttitolkulla. Eilen olisi voinut sujuvasti viettää joulua, ja voi, miten ihanan talvinen tunnelma meillä vallitsikaan.:P Olen sitä mieltä, että edellä mainittuja juhlia voisi siirtää vaikkapa kuukaudella eteenpäin. Voisi sitten juhlia kevättä ja kesää silloin, kun on ainakin teoreettisesti mahdollisuus nauttia auringosta ja ulkona tarkenisi ilman toppatakkia ja pipoa!
 



 


Oli jotenkin koomista aamulla laittaa orvokkeja ruukkuun ja samalla lisätä hieman ruokaa pikkulinnuille! Onneksi juuri nyt näyttää siltä, että lumet on huomenna enää ikävä muisto. Aika kivasti kevättä saa kotiin (kun ei katsele ulos) kukilla, tarjoiluilla ja noilla koivunoksilla, joissa on ihana vihreys! Vieraat on kohta tulossa ja kaikki on alkaa olla valmiina. Tarkoitus oli istuskella Kesähuoneessa, vaan taidamme mielummin tyytyä seurustelemaan sisätiloissa. Hauskaa tulee varmasti, olimmepa missä vain!


  


Iloista vappua!
 Taina


Kukkailotteluun ja lahjakortin arvontaan pääset tästä!

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Vapun Kukkailottelua // Arvonta



Hip hei! Uusi vuosi ja uudet kukkaset! 🌺 Kukkailottelun toinen vuosi lähtee tästä, toivottavasti se on vielä hienompi kukkavuosi kuin mitä edellinen oli! 

Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3
  
Kuten varmaan tiedättekin, omat kukkaseni tykkään hakea oikeasta kukkakaupasta, ja tällä kertaa pääsette Kukkailottelun merkeissä kurkkaamaan omaan lähikukkakauppaani eli Villiviinin Lahden Villähteellä, ja sen monipuolisiin valikoimiin. Lopuksi sitten katselleen, millaiset ovat meidän vappukukat mallia 2017 ja polkaistaan huikean hienoa arvonta käyntiin! 










Olisin toki voinut paremmankin hetken valita kuvaamiseen, sillä keskiviikkona, kun poikkesin kameran kanssa ihan yllättäin paikalle, oli päällä muuttopuuhat! Villiviinin kanssa yhteisissä tiloissa toiminut Vanha Kammari on muuttamassa Pieksämäelle, ja tuossa Liikekeskus Korin siivessä oli (ja on vielä jonkin aikaa) myllerrys käynnissä. Siksi siis hyvin tarkkaan rajatut kuvat. Ihanan iloisena Eija, kuten kuvassa näkyy, suostui kuitenkin kuvien ottoon siinä ohessa, ja samalla kaiveli minulle erilaisia kukkavaihtoehtoja ja kanniskeli Minnan apuna tavaroita muuttoautoon!










Kukkailotteluhaasteissa olen monta kertaa törmännyt ihmisiin, joilta puuttuu järkevältä etäisyydeltä oikea kukkakauppa, jossa palvelisi alan koulutuksen saanut ihminen, ja tarjolla olisi runsas valikoima erilaisia kauden mukaan vaihtuvia kukkia sekä mahdollisesti myös oheistarvikkeita. Kuulun niihin onnekkaisiin, joilla matkaa tällaiseen paikkaan on vain pari kilometriä, ja siksi ostan pääsääntöisesti kukat kukkakaupasta! Jossain viime viikon Kukkailottelu -synttäripostauksista  (maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai) muistaakseni sanoinkin, että käynti kukkakaupassa on minulle aina henkireikä, hetki kauneuden keskellä, mun "karkkikauppani". 
 
Esimerkiksi näin keväällä valikoimissa on sipulikukat sipuleineen mullassa ja leikkona,  orvokit (Kuulema tummaa rimpsureunaista on tullut käyntini jälkeen, niitä on mentävä katsomaan viikonloppuna!), lankaköynnökset, muratit ja muut vihreät ulkoruukkuihin...

On valtava valikoima huone- ja viherkasveja, kuten erilaisia kaktuksia, hortensioita, tulilatvoja, useimpien nimiä en edes tunne. Sitten on tietenkin vielä leikkokukat ja yrtit! Ihan joka kerta tulee valinnanvaikeus...










Vappu mielessäni valikoin tällä kertaa itselleni poikkeuksellisen värikkään sekoituksen kukkia ja pitkästä aikaa asettelin ne  tarjottimelle erilaisiin pulloihin, maljakoihin ja onpa asetelmassa yksi kirpparilta löytynyt lasikin, jonka muotoon ja väriin ihastuin. Neljä eriväristä neilikkaa, yksi pioni ja gerbera, sekä kaksi oksaa vihreää, niistä syntyi tämä vapputarjotin. Minusta tästä tuli aika hauska asetelma, ja ajattelin, että tänä vuonna en taida jaksaa kaivaa edes serpentiiniä koristeeksi, sillä niiden keräily vapun jälkeen on minusta niin tympeää puuhaa... Olkoon tässä meidän vappukoristelut!







Lopuksi vielä postauksen alussa lupaamaani arvontaan. Nimittäin Villiviinin Eija lahjoitti arvottavaksi lahjakortin kukkakauppa Villiviiniin, arvoltaan 50 euroa. Tuollaisen vuoksi kannattaa ajella vaikka vähän kauempaakin hyvien valikoimien perässä!

Arvonta alkaa nyt ja siihen voivat osallistua blogiini kirjautuneet lukijat sekä Facebookissa Mansikkatilan mailla -sivusta tykänneet, ja sitä kautta blogiani seurailevat lukijat. Käythän tykkäämässä myös Villiviinin Facebook-sivusta! 💛 Jätä sitten kommentti tämän postauksen loppuun tai Mansikkatilan mailla Fb-linkin perään, ja kerro, mitä ostaisit, jos saisit tuollaisen 50 euron lahjakortin kukkakauppaan. Arvonta alkaa nyt ja päättyy ensi keskiviikkona 3.5., arvon voittajan ennen seuraavaa Kukkailottelua. Onnea arvontaan!


 Lämpenevää viikonloppua ja iloista vapun aikaa! 🎈

Taina






keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Tunnelmallinen koti kerrostalossa



Ihan blogini alkumetreillä kirjoittelin kälyni ja hänen miehensä upeasta kodista maalla (valitan tuon postauksen tasoa, olinhan silloin vain vasta-alkaja). Jonkin aikaa sitten vanha koti myytiin, ja sittemmin asukkaat ovat remontoineet itselleen kotia, tällä kertaa ihan kaupungin keskustasta, vanhasta talosta, jota ollaan suurelta osin vasta muuttamassa asuinkäyttöön. Pääsiäisenä piipahdimme miehen siskon luona kylässä, ja minä otin tietenkin kuvia kauniista kodista luvan kanssa!

  





Kuten jo heidän edellistä kotiaan esittelevässä postauksessa kerroin, on tämä pariskunta sellainen, että heidän käsistään syntyy kaikkea taidokasta, ja he myös osaavat arvostaa käsityötä, vanhaa sekä kaikkea kaunista. Tässä kodissa on persoonallisuutta ja kerroksellisuutta. On antiikkia ja uudempaa, taidetta, itsetehtyä ja muilta kädentaitajilta hankittua. Aika harva tavara taitaa olla suoraan kaupan hyllystä.






Myös tähän kotiin on tehty samanlainen vanerikatto kuin edellisessä kodissa oli, mutta valkoisena. Harmi, ettei mulla tullut kuvattua sitä! Keittiön liesikuvun reunus ja takan reunus on tehty itse kangaspuiden osasta. Keittiöön asennettu paneeliseinä oli alunperin tarkoitus maalata valkoiseksi, mutta se jätettiinkin puunvärikseksi tuomaan lämpöä muutoin vaaleaan tilaan. Tähänkin kotiin on rakennettu kiinteät kirjahyllyt koko olohuoneen seinän levyiksi, poislukien takan viemä tila. Niin ja takka, sellaista tässä vanhassa ompeluluokassa ei ole ennen ollutkaan, vaan nyt on!






Neliöitä tässä kerrostalokodissa on huomattavasti vähemmän kuin aiemmassa, muistelisin, että noin 60. Vaikka tila on pitkulainen, on se taidokkaasti sisustettu, ja kaikki tarpeellinen (ja hieman tarpeetontakin, mutta kaunista...) on saatu mahtumaan hyvin, eikä asunto tunnu ahtaalta. Huoneiden korkeus on osattu käyttää hyödyksi, kuten vaikka eteisen vaatenaulakosta huomaa! Vaalea, luonnonsävyinen värimaailma ripauksella puun lämmintä ruskeaa luo rauhallisen ilmapiirin.







Joillakin sitä on silmää ja taitoa enemmän kuin muilla! 
Kiitos, kun sain jakaa kauniin kotinne lukijoideni kanssa!<3


Taina

 

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Juhlien jälkeen // Arvonnan voittajat




Kylläpä me pidettiinkin aikamoiset Kukkailottelu -pirskeet viime viikolla! Kiitos vielä kerran sekä kaikille postauksella tai useammalla osallistuneille, samoin postauksia kommentoineille!  Teidän ihanista kommenteistanne sain aika tavalla lisää motivaatiota jatkaa tätä viikottaista haastetta.






Tämän postauksen kalla, neilikka ja eucalyptuksenoksa ovat muutaman viikon takaiselta piipahdukselta Villiviiniin, ihan vain koska lähdin seuraksi kukkaostoksille. Mun ei ollut tarkoitus ostaa yhtään kukkaa...Tietäähän sen, kuinka siinä käy! Näitä en vaan pystynyt vastustamaan. Tummalila, melkein musta ja nude, ihana yhdistelmä!<3







Pidemmittä jorinoitta on aika paljastaa, ketkä ovat voittaneet Järvenpään Kukkatalon lahjoittamat 30 euron arvoiset Interflora -lahjakortit. Hetki tuossa vierähti lappusia kirjoitellessa, mies toimi puolueettomana onnettarena (jos niin voi miestä kutsua) ja nosti hatusta ensin postauksen linkittäneistä Sadun (Talossa No 23) lappusen ja kommentteja jättäneistä Ellenin (Milli´s little home) lapun. Onnea, onnea molemmille! Olen yhteydessä teihin molempiin, jotta pääsette kukkaostoksille Järvenpään Kukkatalon piikkiin. Iso kiitos Järvenpään Kukkatalolle näistä palkinnoista!💚



Seuraavaksi luvassa vaihteeksi jotain muuta kuin kukkia, postauksia on jo odottamassa. 
Mutta hei, uutta arvontaa pukkaa... Pysykää kuulolla!

Taina

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kukkia ja vohveleita - Synttäriaamupala!



Tarkalleen vuosi ja yksi päivä sitten julkaisin ensimmäisen Kukkailottelupostauksen. Heti alusta asti te ihanat blogikollegat ja lukijat otitte ilottelun omaksenne. Kiitos!  Tottahan minä jatkaisin kukkien kuvaamista oli tämä haaste olemassa olemassa tai ei, mutta kuten jo pitkään Kukkailottelun lopussa ollut lause kertoo olennaisen "Jaettu ilo, on kaksinkertainen ilo". 💚 Tällä viikolla olen saanut erityisen paljon iloa noista linkitetyistä postauksista ja kauniista sanoistanne. Miten mukavaa onkaan löytää samanhenkisiä ihmisiä, joilla on samat intohimot, kuten kukat, niiden valokuvaaminen tai elämän kauneus ylipäätään! Tästä on mahtava jatkaa Kukkailottelun toiselle vuodelle. Linkkihän on auki vielä huomiseen myöhäisiltaan saakka, joten tässä on hyvää aikaa osallistua postauksellakin synttärihaasteeseen!







Tämän päivän teemaksi valitsin Kukat osana asetelmaa, sillä itseäni on jo pitkään viehättäneet valokuvat, jotka ovat kuin asetelmamaalauksia. Tätä haluaisin harjotella nyt itsekin enemmän. Meillä taitaa blogiystäväni Sadun kanssa mennä valokuvauksessa jutut niin, että mitä Satu edellä, minä joskus myöhemmin perässä! Muistan, kun viime keväänä olimme juuri tutustuneet, ja Satu kävi valokuvauskurssia ja sanoi, että pää on ihan sekaisin kaikista asioista, joita pitäisi kuvatessa muistaa. Kuvaamisesta tuli tiedon myötä hankalampaa. Yhdessä menimme kesällä Fridan kurssille ja sen jälkeen minä tuskailin saman asian kanssa...Nyt huomaan, että Satu on ottanut melkoisen loikan eteenpäin asetelmakuvauksessa. Ihan mielettömän hienot kuvat! Samalla saan selkeämmän käsityksen siitä, että mulla on vielä rutkasti opittavaa.






Nämä asetelmakuvat syntyivät tänä aamuna, kun eilisen päivän aikana kuvatut eivät miellyttäneet itseäni tarpeeksi. Sain samalla hyvän syyn paistaa jälleen vohveleita aamupalaksi, eikä perhekään vastustellut. Vohveli, kahvikuppi ja maljakosta napatut kukkaset muodostavat kuvissani asetelman. Kuvissa olen vaihdellut kuvakulmaa ja tarkennuskohtaa. Tykkään melkein aina omista kuvistani eniten niistä, joissa on vastavaloa.







Tule sinäkin juhlimaan Kukkailottelusynttäreitä linkittämällä kukka-aiheisia postauksia tai kommentoimalla niitä! Eri päiville on omat teemansa.  Voit osallistua vaikka joka päivä! Postaukset linkitetään tällä viikolla kaikki maanantain postaukseen. Muista linkittäessäsi linkittää kyseisen postauksen osoite, ei blogin pääsivun osoitetta, sillä on lukijoille ikävää joutua selamaan löytääkseen oikean postauksen! Liitäthän ystävällisesti postaukseen linkin myös tänne Mansikkatilan maille!<3 


Teemat eri päiville ovat tällä viikolla:

maanantai & tiistai: Vuosi Kukkailottelua ( koosteita, poimintoja, parhaita kuvia ja kukkaideoita)
keskiviikko: Vihreää! (viherkasveja, taimia, versoja tms.)
torstai: Kukallista (mutta ei kukkia, kukalliset kahvikupit, ihanimmat kukkatyynyt, tapetti tms.)
perjantai: Iloa leikkokukista
lauantai: Pihalla / Terassilla / Luonnossa kukkii jo!
sunnuntai: Kukat osana asetelmaa (still life kuvia)


Teemat ovat erityisesti itseäni varten. Tietenkin olisi mukavaa, jos saisin muitakin innostettua kuvaamaan uusia asioita, uudenlaisesta näkökulmasta, ehkä opimme samalla uutta! Linkki on auki maanantain postauksessa, ja se on auki koko viikon maanantai-iltaan saakka. Sieltä löytyvät myös tarkemmat ohjeet linkittämiseen. Eri päivien teemohin voit osallistua muinakin päivinä, jos et heti ennätä mukaan.

Kannattaa ehdottomasti osallistua Kukkailotteluun, joko linkittämällä omia postauksia tai kommentoimalla tänne Mansikkatilan maille tämän viikon Kukkailottelu-postauksiin (maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai), sillä tuhansien ideoiden Järvenpään Kukkatalon ihana Saija Sitolahti lupasi arvottavaksi kaksi lahjakorttia tällä viikolla osallistuvien kesken! 

Yksi 30 euron lahjakortti arvotaan linkittäjien kesken (jokainen linkitys vastaa yhtä arpaa). Toinen 30 euron lahjakortti arvotaan kommentoijien kesken samalla periaatteella, (jokainen kommentti näiden synttäripostausteni lopussa toimii arpana). Lahjakortit ovat sellaiset, että pystyt käyttämään sitä missä tahansa Interflora -kukkakaupassa, jos Järvenpään Kukkatalon valtavan upeat valikoimat ovat harmittavan kaukana. Järvenpään Kukkatalon Fb-sivuja sekä Insta-tiliä kannattaa muuten liittyä seuraamaan, asuitpa lähellä tai kaukana, sillä sieltä voi poimia monta ihanaa kukkaideaa!


Kukkaisaa kevättä! 
🌷🌸🌹🌺🌻🌼🍀

Taina
 

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Jouluruusut terassilla



Varmaan ihan jokaisena keväänä viimeisen kymmenen vuoden aikana olen innostunut laittamaan terassille kevätkukkia maalis-huhtikuussa, ja joka kerta se on ollut (tietenkin) liian aikaisin. Tänä vuonna ostin ensimmäiset ulkokukat Kevätmessuilta. Syvät lilat, melkein mustat kukat ovat viehättäneet jo monta vuotta, ja kun näin tumman jouluruusun, tiesin, että sellainen on saatava. Kaveriksi tummalle ostin vaaleanpunaisen ja sellaisen, jossa on sekä tummaa, että vaaleanpunaista. Kukat istutin Clas Ohlsonilta talvella ostamaani metallikulhoon, jota myydään sekä istutus- että tuliastiana.







Aikomus oli kaunistaa näillä etuterassia, ja istuttaa ne myöhemmin kukkapenkkiin. Kuten kuvista näkyy kaikki oli mallillaan ennen pääsiäistä. Vaan kevät onkin ottanut pääsiäisestä saakka takapakkia, ja kun aluksi nostin kukka-astian yöksi sisälle, en enää moneen päivään ole viitsinyt siirtää kukkia eteisestä minnekään, koska päivälläkin on tuullut, satanut lunta ja välillä on ollut miinusasteita! Nyt kyselenkin asian paremmin tuntevilta, pitäisikö minun vain istuttaa ne jo tuonne kukkapenkkiin yöpakkasista huolimatta? 





 
Tuolla eteisessä nämä jouluruusut siis tälläkin hetkellä tuijottelevat masentuneina (olen siitä varma) itseään peilistä! Viime vuosina olen alkanut toden teolla kaipaamaan meille viileää verantaa, jossa voisi säilöä kasveja talven yli ja kasvattaa uusia kesää varten. Sellaisessa paikassa jouluruusutkin varmaan viihtyisivät! Ei siis ihan nappiin mennyt tämä postaus tämän päivän Kukkailotteluteemaan kohdallani... Toivotaan, että alkaisi pikku hiljaa jo lämmetä!






Tule sinäkin juhlimaan Kukkailottelusynttäreitä linkittämällä kukka-aiheisia postauksia tai kommentoimalla niitä! Eri päiville on omat teemansa.  Voit osallistua vaikka joka päivä! Postaukset linkitetään tällä viikolla kaikki maanantain postaukseen. Muista linkittäessäsi linkittää kyseisen postauksen osoite, ei blogin pääsivun osoitetta, sillä on lukijoille ikävää joutua selamaan löytääkseen oikean postauksen! Liitäthän ystävällisesti postaukseen linkin myös tänne Mansikkatilan maille!<3 


Teemat eri päiville ovat tällä viikolla:

maanantai & tiistai: Vuosi Kukkailottelua ( koosteita, poimintoja, parhaita kuvia ja kukkaideoita)
keskiviikko: Vihreää! (viherkasveja, taimia, versoja tms.)
torstai: Kukallista (mutta ei kukkia, kukalliset kahvikupit, ihanimmat kukkatyynyt, tapetti tms.)
perjantai: Iloa leikkokukista
lauantai: Pihalla / Terassilla / Luonnossa kukkii jo!
sunnuntai: Kukat osana asetelmaa (still life kuvia)


Teemat ovat erityisesti itseäni varten. Tietenkin olisi mukavaa, jos saisin muitakin innostettua kuvaamaan uusia asioita, uudenlaisesta näkökulmasta, ehkä opimme samalla uutta! Linkki on auki maanantain postauksessa, ja se on auki koko viikon maanantai-iltaan saakka. Sieltä löytyvät myös tarkemmat ohjeet linkittämiseen. Eri päivien teemohin voit osallistua muinakin päivinä, jos et heti ennätä mukaan.

Kannattaa ehdottomasti osallistua Kukkailotteluun, joko linkittämällä omia postauksia tai kommentoimalla tänne Mansikkatilan maille tämän viikon Kukkailottelu-postauksiin (maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai), sillä tuhansien ideoiden Järvenpään Kukkatalon ihana Saija Sitolahti lupasi arvottavaksi kaksi lahjakorttia tällä viikolla osallistuvien kesken! 

Yksi 30 euron lahjakortti arvotaan linkittäjien kesken (jokainen linkitys vastaa yhtä arpaa). Toinen 30 euron lahjakortti arvotaan kommentoijien kesken samalla periaatteella, (jokainen kommentti näiden synttäripostausteni lopussa toimii arpana). Lahjakortit ovat sellaiset, että pystyt käyttämään sitä missä tahansa Interflora -kukkakaupassa, jos Järvenpään Kukkatalon valtavan upeat valikoimat ovat harmittavan kaukana. Järvenpään Kukkatalon Fb-sivuja sekä Insta-tiliä kannattaa muuten liittyä seuraamaan, asuitpa lähellä tai kaukana, sillä sieltä voi poimia monta ihanaa kukkaideaa!
 
 Kukkailoa päivääsi!🌼

Taina