perjantai 4. marraskuuta 2016

Sama, sama, mut eri! - Kukkailottelua



Aukaisin viime viikon Kukkailottelu-kimppuni, poistin siitä osan leinikeistä (ne nuukahtaneet) ja rakensin uuden asetelman viime viikon kimpusta ja kynttilöistä. Tällä kertaa mennään siis samoilla kukilla, mutta erilaisessa paketissa.






Tykkään, tykkään! Ehkä jopa enemmän kuin viime viikoisesta asetelmasta. Kukat pääsevät nyt paremmin esille.






Viime viikolla nostin hyllystä pinon joulukirjoja ihan vain fiilistelläkseni. Nyt kun maassa on ohut lumikerros (ei näy vielä näissä tiistaina otetuissa kuvissa), ja ulkona pakkasta, on tällaisen jouluhöperön helppo intoutua miettimään, mitä kaikkea kivaa voisi tehdä. Eikä niitä kaikkia suunnitelmia tarvitse toteuttaa, pelkkä mahdollisuus saa hyvälle mielelle.
 
Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitä postaukseen linkki tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin  #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3 Viime viikon Kukkailottelun kooste löytyy eiliseltä eli täältä.

Rentouttavaa viikonloppua!
Taina

 

35 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!:) Yrityksen ja erehdyksen kautta.;)

      Poista
  2. Samaa mieltä pienen Linnun kanssa!

    VastaaPoista
  3. Kaunista ja tunnelmallista. Aivan ihana asetelma ja nuo neilikat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa!<3 Mäkin tykkään, ja varsinkin noista piikkiputkista!:D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Esther!:) Rauhaisa tunnelma mielestäni välittyy kuvistakin.:)

      Poista
  5. Todella kaunis asetelma ja tunnela. Minäkin tykkään! :)

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Ja kiva blogi sinulla, jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna-Liisa!:) Ja kiitos uudelleen!<3 Lämpimästi tervetuloa, toivon, että viihdyt täällä!<3

      Poista
  7. Kyllä on taas kaunista ja aina kadehdin noita sun Blossa-pulloja. Saisinkohan omani tänä vuonna? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Arvostan PALJON kehujasi!:) Mulla on nyt kuusi erilaista, ja tuota vuosikertaa -12 on kaksi kappaletta. Se on yksinkertaisuudessaan mielestäni kaikkein kaunein. Muistaakseni olen nähnyt myös mustan Blossa-pullo...Sellainen ois kiva!;D Mua harmittaa ainoistaan, että ennen viime vuotta poltin kynttilöitä suoraan pullon suuaukossa. Jotkut kynttilät ovat valuttaneet rumasti steariinia, eikä värjäymät lähde pesussa pois. Jonkun pullon sisällä on myös kynttilänjämä, jota ei millään saa pullosta ulos.:))) Tällaista tämä Blossa-idolin elämä on! Ei niin hohdokasta!;D

      Poista
  8. Ah, mäkin tykkään! Niin tunnelmallista.

    VastaaPoista
  9. Kaunista herkkyyttä ♫ tykkään ☺
    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja-Terttu!:) Hyvää viikonloppua!<3

      Poista
  10. Kauniit kuvat taas kerran!
    Mukavaa viikonlolppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dioriina!:) Tiedätkös, tuossa odottaa tuoreet kynsilakkaostokset! Kunhan olen vastannut kommentteihin, ajattelin pitkästä aikaa lakata kynnet.:D Happy!

      Poista
  11. Kaunis asetelma tämäkin, kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!:) Niin oli muuten sullakin!<3
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  12. Hienosti säilyneet kukat ja mukavasti sai vielä uudistettua!
    Joululehtiä minäkin jo kaivoin kaapista pinon...en vielä kyllä selaillut, mutta eiköhän sitä viikonloppuna ehdi!

    Leppoisaa viikonvaihdetta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin iloitsen siitä, että kukat säilyvät pari, joskus jopa kolme viikkoa! Ripottelen noita jämiä sitten hiljalleen, ja kun hankin uudet, niin sitten on useammassa paikassa kukkivia kukkia!:) Se on onnea!

      Väkersin tänään oksista sydäntä.:) Nyt ajattelin pitkästä aikaa lakata kynnet! Jotain kivaa pitää viikonloppuisin tehdä.:D

      Poista
  13. Olette saamassa maanantaina töihin ihan huippu hyvän ja mahtavan koulunkäyntiavustajan!! Muiun opiskelija ja työkaverini. <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hienoa kuulla!:D Onkin ollut vajausta miehityksessä, ja ihan mahtava homma, kun tulee asiansaosaava ja motivoitunut tyyppi. Meillä on loistoporukka!<3

      Poista
  14. Wau, ihana tunnelma. Ehkä joskus tälläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia!<3 Varmasti on jo! Pitääkin tulla heti kurkkimaan sun ilottelut!:)

      Poista
  15. Ihania! Tämä paketti toimii melkein paremmin kuin alkuperäinen kimppu :) Toivottavasti oli mukava viikonloppu! Hyvää alkavaa viikkoa ja kiitos taas ilotteluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mona!<3 Jotenkin minäkin tykkään tästä versiosta enemmän..Olisko jotenkin pehmeämpi.:)
      Ihana viikonloppu takana, ja nyt jo 1/5 työpäivääkin jo uudesta viikosta. Kohta se on perjantai ja Kukkailottelun aika!;D
      Ihanaa viikkoa Mona!<3

      Poista