tiistai 31. toukokuuta 2016

Oi toukokuu!



Ihana, ihana toukokuu on nyt ohi. Nyyh! Yhtä aikaa riemu kesästä ja haikeus kevään loppumisesta...

Blogin kannalta erityisen hienoa oli Kukkailottelun saama suosio, sekä tietenkin mahtava reissu Seinäjoen Asuntomessukohteisiin tutustumaan. Messujuttua on vielä lisää luvassa kesäkuun puolella, monta upeaa kohdetta odottaa vielä esittelyä.:) Kiitos, kun käytte täällä aktiivisesti ja jätätte mukavia komentteja!<3 Kukkailottelua luvassa jälleen perjantaina. Siihen asti ennätät osallistua myös arvontaan blogissani!
 



 


Toukokuu kukki upeampana kuin koskaan. Tänäänkin olen kulkenut kylänraittia syyreenientuoksua nuuskutellen. Samalla tietenkin keräsin kimpun kukkasia pientareelta: kurjenpolvia, vuohenputkia, niittyleinikkiä ja keto-orvokkeja. Usein näitä poimitaan vasta juhannuksen tienoilla.

Puutarhassa on tullut paiskittua hommia, minkä työkiireiltä olen ehtinyt, siksi postaukset puutarhasta ovat jääneet  vielä kirjoittamatta. Jospa ensi viikolla ehtisin korjaamaan tilanteen!

Toukokuu on myös juhlakuu: vappu, äitienpäivä, koulujen päättäjäiset... Sääkin riittää juhlan aiheeksi, joten toukokuussa on juhlia riittänyt.;)




Vähintään yhtä ihanaa kesäkuuta kaikille!<3

Taina


 

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Mäihä Lusto - Kodikas ja tyylikäs kerrostalokaksio



Aika jatkaa kesän Asuntomessukohteiden parissa!:) Tällä kertaa tutustumme messualueen ainoaan kerrostaloon, joka on ympäristöystävällinen puukerrostalo. Suurin osa huoneistoista oli vielä kesken, mutta pääsimme katsastamaan talosta kaksi erilaista huoneistoa. Molempien huoneistojen sisustus on Maria Elina Sanjasen käsialaa. Molempien sisustuksessa on erittäin paljon sellaista, mistä pidän. Tässä postauksessa keskityn nyt kuitenkin vain Mäihä Lusto kerrostalokaksioon. Vaikka kerrostalohuoneisto asumismuotona ei juuri nyt siintele vielä mielessäni, pidin asunnosta paljon. Sen sisustus on lämminhenkinen olematta liian runsas. 

Puuta on käytetty molempien huoneistojen sisustuksessa. Mäihä Luston ruokailutilan seinässä on upea Siparilan Graftwood 3D-seinä. Ihailimme myös huoneiston kattoa, joka ei suinkaan ollut kerrostaloasuinnoille tyypillistä ruiskutettua massaa. Valitettavasti katto jäi minulta kuvaamatta. Muistaakseni se oli puuta...
 



Keittiön kalusteryhmä (Topeekan Kaluste) henkii minusta 50-lukua. Kattaus ja viherseinä veivät minut tavallaan lapsuuteen, mutta tuoreella tavalla, poissa on kaikki tunkkaisuus! Harmaa-vihreä värimaailma valkoisella raikastettuna ja puulla lämmitettynä iskee 70-luvun lapseen. Vaikka tämä sisustus kulkee modernin mummolan nimellä, huolisin sen sellaisenaan, vaikka mummoikää saan luultavasti odotella vielä muutaman vuoden.;)

Naava-aktiiviviherseinä (klik) tuo vehreyttä, mutta lisäksi se toimii tilanjakajana tilassa. Yhtenäinen, värimaailma ja selkeä, pelkistetty tyyli, on mielestäni ainoa oikea ratkaisu suhteellisen pieneen ja yhtenäiseen tilaan. Lämpöä tilaan tuovat puiset ja kupariset kalusteet ja esineet, sekä luonnonläheiset värivalinnat. Juuri näihin seikkoihin ihastuin Mäihä Lustossa. Kattaus on muuten mielestäni kaunein kaikista näkemistäni tällä messukierroksella.<3

 



Tykkäsin kovasti myös huoneiston parvekkeesta, työpisteestä ja makuuhuoneesta. Jokaiseen huoneistoon on tässä talossa mahdollisuus saada sauna. Saunatekstiilit ovat Jokipiin Pellavan ja vuodetekstiilit Lennolin. Makuuhuoneen valaisimet ovat mielestäni samat, joita ihailin jo aiemmin Pikkuusen Pareessa. Frost-valaisimet ovat Henna Mantereen suunnittelemat.






Keittiö jäi valitettavasti pariin epäonnistuneeseen räpsyyn. Tämä kohde kannattaa ehdottomasti mahduttaa omaan vierailuohjelmaan, olipa oma asumismuoto mikä tahansa. Vielä olisi näitä messukohteita esittelemättä. Toivottavasti jaksatte innostua!

Muistakaahan käydä osallistumassa Nelson Garden kastelukannun arvontaan ja Kukkailotteluun voi linkkailla vielä tämän illan! Instassa osallistuminen käy milloin vain lisäämällä kukkakuviin #kukkailottelua #mansikkatilanmailla.:)

Leppoisaa sunnuntaita!
Taina

lauantai 28. toukokuuta 2016

Onni löytyy läheltä



Kivemman blogin Listahaaste on uudistunut. Nyt kirjoitellaan annetusta aiheesta, vähän kuin ainekirjoitusta ennen muinoin.;) Kivemman blogin Mintulla oli aiemmin englanninkielisessä blogissaan kuukausihaaste, jossa oli muutamia vaihtoehtoisia otsikoita. Mulla on ollut ikävä niitä haasteita.<3 Toisinaan tuli kirjoitettua omasta mielestä kivoja juttuja. Jos kiinnostaa, niin voit käydä lukemassa vaikkapa, mitkä olivat Elämäni aakkoset, Mitä mummoni on minulle opettanut tai Kesän toivelista parin vuoden takaa. Uuteen listahaasteeseen on vielä muutama päivä aikaa osallistua, tulkaa ihmeessä mukaan!






Halusin ehdottomasti kirjoittaa Elämän onnellisista hetkistä, joka on haasteen aihe nyt toukokuussa. Kun ajattelee onnea, tulee mieleen luonnollisesti tietyt suuremmat etapit elämän varrelta: koulun päättyminen, opiskelemaan pääsy, hääpäivä, lasten syntymät ja vakituisen työn saanti. 

Jos koko ajan hakisi vain tuon tason juttuja ollakseen onnellinen, niin täytyisi vaihtaa miestä ja työpaikkaa useammin tai ryhtyä suurperheen äidiksi.;) Iän myötä sitä on alkanut ajatella hieman toisella tavalla, löytää helpommin onnenhetkiä ihan pienistäkin asioista. Ehkäpä nuoruuteen pitääkin kuulua tietty tyytymättömyys asioiden tiloihin, muutenhan ei tapahtuisi juuri kehitystäkään?


 



Onnellisuus on mielestäni tyytyväisyyttä siihen, miten asiat ovat. Se voi olla vaikka ajatus, että kylläpä mulla kävi silloin onni, kun vuosia sitten tapasin tuon mieheni. Se on iloa siitä, että lapset kasvavat ja itsenäistyvät. Se on myös arkisia työpäiviä, kun lapset koskettavat luovuudellaan, hauskuudellaan tai viisaudellaan. Tai kun istahdan välitunnilla sohvalle, ja työkaveri keksii hieroa jumittavia hartioita tai toinen kertoo hauskan jutun. Se on kevätjuhlan tunnelma, kun laulamme Haloo Helsingin Kuussa tuulee, ja tyttö vieressäni käskee ottaa kädestä kiinni, koska laulussa sanotaan niin. Onnellisuus on myös niissä hetkissä, kun katsoo vaikka kaunista kukkaa tai rikkaruohoja kitkiessä vilkaiseekin ylöpäin ja voisi jäädä siihen omenapuun alle vaikka asumaan.:)




Nautitaan elämän pienistä onnenhetkistä!<3

Taina

p.s: Myös Kukkailottelu voi tuoda sekä osallistujille että lukijoille iloa ja onnea!:)
 

perjantai 27. toukokuuta 2016

Kukkailottelua Kesähuoneessa // Arvonta



Viikko on ollut sen verran kiireinen, että perjantai tulla tupsahti hujauksessa vastaan, perjantaipostauksen kirjoittaminenkin jäi perjantaille. Joko te siellä olette lähtökuopissa viikonloppuun? Sehän on nimittäin jälleen Kukkailottelun aika! 





Tällä kertaa päätin viimein laittaa hieman Kesähuonetta kauniimmaksi Kukkailottelun varjolla. Espoon reissulta ostetut pelargoniat olivat saaneet odottaa istutusvuoroa ihan turhan kauan. Ilokseni Villiviiniin oli saapunut koristeapiloita (Pyysin Eijaa niitä metsästämään, ja hän teki työtä käskettyä jälleen kerran. Kiitos!<3), niitä piti sitten käydä ostamassa samantien. Apiloita on kahta erilaista lajiketta, toisessa on pienemmät lehdet ja värityksessäkin on eroa. Osan apiloista laitoin samaan ruukkuun pelargonioiden kanssa, osan istutin omiin ruukkuihin.


 


Istutusten lisäksi hain Kesähuoneen sisälle vielä syreeninoksia, ja kesätunnelma alkaa olla kohdillaan.



Sain blogiyhteistyön merkeissä itselleni tuollaisen Nelson Gardenin kauniin kuparinvärisen kastelukannun, joka tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Kannu muistuttaa minusta öljykannua ja ihastuin heti sen ulkonäköön. Vetoisuus on kaksi litraa, joten sillä kyllä viherkasvit kastelee, ulkokukkiin se on ainakin minulle hiukan pieni. Sain samalla toisen samanlaisen kastelukannun arvottavaksi teidän lukijoideni kesken. Siispä nyt pistetään arvonta käyntiin. Palkintona on tuollainen kuparinvärinen Nelson Gardenin kastelukannu. Aikaa osallistua on ensi viikon perjantaihin 3.6. saakka. Jätä siis kommentti tämän postauksen perään tai Fb-sivun linkkiin, ja mielellään yhteystiedot, joilla sinut tavoittaa, jos onni suosii arvonnassa.

Omenapuiden kukinta on ollut tänä vuonna ihan poikkeuksellisen hieno. Viime päivien sateet ovat varmaan jo tiputtaneet suurimman osan omenankukista, mutta nyt kukkii jo syreeni, kielo, lupiinitkin! Viime viikon Kukkailottelun upeaa ja runsasta kuvasatoa vielä lopuksi:


1. Suvipiha, 2. KataMarian tekemisiä ja touhuja, 3. Into&Vimma
4. Antaa kaikkien kukkien kukkia, 5. Tsirppu, 6. Marjakuja

Mona´s Picturesque
Arjen Helmiä
1., 3, ja 4. Tuikku, 2. Ruusumäki, 5.Sydämellistä, 6.TalossaNo23
7. Villa Kotiranta, 8.Into&Vimma, 9. Villa Valko
Mantelilaakso
Lumikallio

Tervetuloa siis linkkaamaan viikonlopun ajan kukka-aiheisia postauksia tämän postaksen perään! Käydään kommentoimassa ahkerasti muiden postauksia.<3 Osallistua voi myös Instassa. Kuviin tunniste #kukkailottelua #mansikkatilanmailla, niin löydän kuvat koostetta varten! Liitä postaukseen linkki tänne Mansikkatilan maille, ja Kukkailottelua -logoa saa käyttää.:)



Ihanaa toukokuun viimeistä viikonloppua!<3
Taina 

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Hartman koti Ruutu - Sisustus just mun makuun!



Eilen kahlasin pari koepinoa läpi ja touhusin Kesähuoneen ympärillä. Oikeaa elämää some-elämän vaihteeksi.:) Kesähuoneesta on tulossa juttua perjantain Kukkailottelun yhteydessä. Tule sinäkin mukaan jakamaan kukka-aiheisia kuvia ja postauksia jälleen viikonloppuna! 

Nyt jatketaan kierrosta tulevien Asuntomessu-kohteiden parissa. Kohde no 30 eli Hartman Koti Ruutu hurmasi minut klassisesti heti eteisessä. Avara, valoisa, selkeälinjainen ja ajattomasti sisustettu koti (sisustussuunnittelija Elina Ristimaa/Room2), kuvat puhukoot puolestaan!






Tilavan eteisen valkoinen - puunväri -viherkasvit yhdistelmä on yhtä aikaa kotoisan lämmin ja silti todella tyylikäs. Ensimmäisessä kuvassa näkyy oviaukko eteisen yhteydessä olevaan vaatehuoneeseen, joka oli oikeastikin enemmän huone kuin komero. Loistojuttu, sillä lähes joka perheessä kenkiä ja varusteita riittää aika tavalla, jokaiseen vuodenaikaan omansa! Sekä täällä, että Pikkuusen Pareen eteisessä olleet puiset penkit ovat saaneet minut pohtimaan messuvierailun jälkeen, kuinka suuri homma olisi vaihtaa eteisen istuinten laminaattitaso oikeaksi puuksi...Tekisi kovasti mieli myös tuollaista Holmegaardin ruukkua, nahkahihna tekee siitä erityisen iihanan!

Jos eteisessä koin jo ihastumisen, niin tulevassa vieras/työhuoneessa olin jo täysin varma tunteistani.;) Pyörin huoneessa ympyrää ja huokailin.


  



Olohuone ja keittiö ovat tässä kohteessa samaa tilaa, ratkaisu johon päätyisin varmasti uudestaan, jos nyt olisimme rakentamassa uutta kotia nyt. 






Myös tästä kodista löytyy Virpi Mäkisen taidetta. Olohuoneen tv-tasona toimi Ikean Bestå-kaapit, joihin Elina oli kekseliäästi tilannut nahkaiset vetimet. Muutenkin kodissa vilahteli jo eteisestä vastaan tullutta nahkaa ja puunväriä yksityiskohtia.<3






Vanhempien makuuhuoneen vanhan lipaston ääreen olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa tutkimaan upeaa asetelmaa. Tyynyliinojen kuviointi tuo mieleeni Piilopaikka-kuosin, mutten onnistunut selvittämään, kenen valmistajan, ja mikä kuosi tuo on. Tykkään joka tapauksessa! Edit. Saana ja Olli tietenkin! Kiitos Elina!<3








Lasten makuuhuoneet olivat vielä sisustuksen suhteen kesken, mutten malta olla lisäämättä tähän niistä löytynyttä kettu-tapettia, sekä toisen huoneen sinistä seinää String-työpisteineen. Yleensä en ole yhtään lämmennyt Muuton Dots ripustimille, mutta täällä niitä oli käytetty minusta niin kivasti sekä eteisessä, että makkareissa, että ne näyttivätkin hyvältä!






Lopuksi vielä pari kuvaa kodinhoitohuoneesta, jossa jatkui sama tyylikäs ja ajaton tyyli. Vähänkös ihana tuo puunvärinen kuivausteline ja nuo Verso Designin korit samoin!




Saamassani infossa mainitaan myös kesäkeittiö ja pihasauna, jotka laitan omalle listalleni seuraavaa vierailukertaa varten. Ehdottomasti haluan nähdä myös lastenhuoneet valmiina!  Tässä yksi must-kohde ensi kesän Asuntomessuilla!

Taina