lauantai 6. helmikuuta 2016

Rentoa ja herkkää yhtäaikaa






Koska eilen halusin saada arvontapostauksen ihmisten ilmoille, saivat viikonlopun kukkaset odottaa vuoroaan tälle päivälle. Tällä kertaa ihanat anemonet ja kärhöt ovat Lahden keskustasta, Kukka ja Sisustus Neilikasta. Menin oikeastaan hakemaan uutta magnolian oksaa, mutta harmikseni viimeinen siitä erästä oli myyty hieman ennen minua. Noh, käänsin mielestäni jutun voitoksi, sillä ihan mukavaa vaihtelua ostaa eri kukkia. Kuulema magnoliaa on tulossa lisää, joten uuden oksan ehtii hyvin hankkia ennen kevään tuloa. Pian kai voisi jo leikata hedelmäpuista oksia sisälle, ja toivoa niiden kukkivan!

Olen katsellut harmissani aurinkoisia kuvia, joita esim. Instagramin puolella on ollut eri puolelta Suomea. Tammikuun paukkupakkasten jälkeen aurinkoa on näkynyt surullisen vähän, ja minähän käyn auringolla ja valolla! Jos tänään osuisi lottovoitto kohdalle, niin ennen tonttiostoksia varaisin matkan jonnekin palmujen alle, missä meri on turkoosia ja hiekka valkoista ja kuumaa...

Tänään olen paistanut pitkästä aikaa pullia, useampaa sorttia. Pullista lisää huomenna, sillä onhan laskiaissunnuntai. Muistakaahan käydä osallistumassa mahtavaan Annie Sloan Chalk Paint -arvontaan, mikäli et vielä ole käynyt!

Leppoisaa lauantaita!
Taina

12 kommenttia:

  1. Kaunis kimppu. Tollanen ihanan "luomu", jonka vois kuvitella keräävänsä luonnosta.

    Pullapostaus jää multa sattuneesta syystä väliin, mutta toivottelen reipasta laskiaissunnuntaita <3. Ja se aurinko sais tosiaan jo näyttäytyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taitaa olla taipumus luomuiluun!;) Voi kun voisikin taas poimia kukkia luonnnosta ja pihalta! Mua ei ehkä sittenkään oo tarkoitettua näille leveysasteille...
      Tuu vaan kurkkimaan mun pullat! Leivot sitten ensi viikonloppuna pojille.:)

      Poista
  2. Ihania kukkia! Minulta jäi viikonlopun kukat vallan kaupan hyllylle...piti kyllä perjantaina ostaa, mutta unohdin! Pullat täälläkin jo paistettu huomista varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita!:) Jostain syystä mullekin on tullut tapa ostaa ne kukkaset viikonlopun alla, mutta voisihan sitä yhtä hyvin hankkia ne kukat vaikka maanantaina. Nämä anemonet ja kärhöt eivät ole leikkoina niitä kestävimpiä, mutta näyttävät onneksi edelleen oikein hyvältä, kun torstaina ne ostin.:)

      Poista
  3. Ihana kimppu! Mukavaa laskiaissunnintaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!:) Lukuintoa sinulle! Kävin juuri blogissasi ihastelemassa uusia huivejasi.:)

      Poista
  4. Kaunis kimppu <3

    Harmi, kun meidän kylän kukkakupat on jämähtäneet tarjonnassaan tuttuun ja turvalliseen peruskauraan, joten tuollaisista kimpuista voin vain haaveilla. Tai sitten pitäisi ajaa eestaas liki 100 km, että ehkä saisin jotain vastaavaa kuin sinulla.

    Täällä pullasulkeisten keskeltä toivottelen iloista laskiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Onpa harmillista tosiaan, jos valikoimat kukkakaupoissa ovat jämähtäneet sinne entisaikaan! Tulee mieleen punaiset ruusut ja valkoinen harsokukka.;D Sinänsä molemmat ovat kyllä kauniita, mutta mitään uutta ja ihmeellistä niissä ei ole. Valkoinen harsokukka on minusta todella kaunis muuten ihan yksistään!
      Mulla oli pullapäivä eilen. Tänään vain nautitaan niistä. Tämän päivän postauksessa vinkkiä puustien muotoiluun!:)

      Poista
    2. Meidän kylän kolmesta kukkakaupasta yhdestä löysin torstain tulppaanikimppuuni harsokukkaa, joten sekin on liian modernia meidän kylällä :D

      Poista
    3. :D Ehdotapa kukkakauppiaalle! Ainakin meillä toimii niinkin, että pyydän, jos jotain kovasti toivon. Ehkä kukkakauppiaasi kaipaa itsekin jotain uutta!:)

      Poista
  5. Oih, kauniit kukat oletkin löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!:) Tervetuloa lukijaksi! Huomasin, että meillä on ainakin yksi yhteinen rakkauden kohde.;D

      Poista