sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kesähuone syysaamuna



Tänä aamuna olen ehtinyt aamulenkin lisäksi hieman siivoilla kesähuonetta. Siivouksen jälkeen oli mukava ottaa kuvia syksyisestä kesähuoneesta, jossa kesä tuntuu vielä jatkuvan. 








Kesähuoneessa ei olen kovin paljoa tapahtunut sitten porattuamme reiän oven levikeosaan. Reiän paikkaus on työlistalla. Ensi kesänä joudun varmaan rapusettelemaan ovesta maalit ja maalaamaan sen uudelleen. Ainut uusi asia on oikeastaan lämmintin, jonka mies asensi joitakin viikkoja sitten ikkunaparin yläpuolelle. Oikein kiva, kun nyt kesähuoneessa ei tarvitse enää palella. Jos vaikka sen haaveilemani talonpoikaissohvan saisi ensi kesänä hankittua, niin kesähuoneessa pystyisi sitten vaikka nukkumaan. Huono puoli tuossa lämmittimessä on, että iltasella, jos sen laittaa täydelle teholle, hehkuu kesähuone punaista valoa.:/ Näin syysamuisin kosteus on usein tiivistynyt pohjoisen ja idän puoleisiin ikkunoihin, mutta päivää kohti kosteus haihtuu usein hetkessä pois.




 
 




Kynttiläkruunun sai viimein kynttilänsä, sillä helteillä paksummatkin kynttilät olivat taipuneet paahteessa vinksalleen, kruunu keikkui katossa siis tyhjillään. Hyvä olisi muistaa seuraavalla kerralla kynttilöitä ostaessa, että tuossa kruunussa on kuusi, eikä viisi kynttilän paikkaa, jotta olisi riittävän monta samanväristä kynttilää.;D Kynttilöitä on tullut polteltua jo pitkään viikonloppuiltaisin. Kirpputorilta ostin pikkukukallisen verhon kahdella eurolla kesähuoneen pöytäliinaksi.



 

 



Lopuksi vielä keräsin nyt aamulla sekalaisen kukkakimpun oman pihan aamukasteisista kukkasista, joissa onneksi on riittänyt vielä kukkijoita.









Aurinkoista sunnuntaita!

Taina

14 kommenttia:

  1. Ihanan seesteinen tunnelma! Tuli hyvä mieli kuvia katsellessa - kaunis syysaamu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Aika ihanasti aurinko paistoi tänään, ja siitä saa niin paljon virtaa. Voi, kun olisi oikein monta aurinkoista syyspäivää luvassa!:)

      Poista
  2. Kiva on varmasti viettää aikaa noin kauniissa kesähuoneessa!
    Ihanaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Kyllä, ei ole harmittanut, että rakennettiin kesähuone.;D Tuntuu, että sen kuuluu olla juuri tuossa...Uusimmassa Talo&Koti lehdessä oli muuten aikas mieletön piharakennus Nauvosta! Samassa paketissa oli oleskelutila, kasvihuone ja kesäkeittiö, rakennettu kivasti tanskalaiseen/ruotsalaiseen tyyliin.<3 Sanoin miehelle, että jos tästä muualle lähdetään, niin sitten tuollainen.;D

      Poista
  3. On se niin ihana! Kiva tuo lämmitin, niin oleilu on mukavampaa viileinä iltoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!:) Juu, on se lämmitin tosi hyvä ja hyvä, että on tehokas. Joskus joutuu kompromisseja tekemään, tässä tapauksessa se on punainen hehku.;:P

      Poista
  4. Teillä on kyllä ihanan tunnelmallinen kesähuone. Siellä kelpaa varmasti oleilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani!:) On se kyllä aika ihana paikka...:)

      Poista
  5. Tuollainen tarvitaan kyllä joskus vielä meillekin. Paikka, jossa ei haittaa tuiskut eikä tuulet.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jotain tuonne voisi toivoa, niin pieni takka tai kamina olisi aika ihana, mutta se ei kyllä taida olla mitenkään mahdollista. Elävä tuli olisi niin ihana elementti syysiltoina...:)

      Poista
  6. Mulla on päässyt tämä postaus humpsahtamaan ihan ohi kun en ole päässyt lukemaan blogeja niin paljon ja usein kuin olisin halunnut. Jos oli tämän päiväisen kynttiläpostauksesi tunnelma ihana, niin on se kyllä näissäkin kuvissa. Lämmitin antaa varmasti kivasti lisää käyttöaikaa kesähuoneelle. Olet varmasti kertonutkin, mutta mistä te löysittekään tuon ihanan oven?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon itsekin, ettei välillä meinaa ollenkaan ehättää blogeja lukemaan, saati kommentoimaan.:) Jos pitäisi näiden kahden erilaisen tunnelman väliltä valita, niin varmaan ottaisin tämän aamuisen auringonpaisteen. Onneksi näitä aurinkoisia kelejä tuli tähän loppukesään ja lakusyksyyn näinkin paljon!
      Ovi ostettiin aikoinaan samasta paikasta kuin kesähuoneen ikkunat, oululaisesta firmasta nimeltään Menneitten Maja. Samantyylinen firma kuin esim. Metsänkylän navetta, mutta huomattavasti halvempi. Valitettavasti firmaa ei ole enää olemassa. Muistaakseni maksoimme neljästä ikkunasta ja tuosta oviparista yhteensä 1200 euroa, ja ne tulivat sillä hinnalla kotipihaan kuljetettuina.

      Poista