lauantai 27. kesäkuuta 2015

Vohveleita!



Saimme miehen siskon luona Amerikassa aamupalalla ihania vohveleita. Heillä kun on kanoja, niin kananmunia riittää. Kälyni myös kertoi, ettei nuorin lapsista juuri maitoa juo, joten vohvelit oli se keino ujuttaa maitoa teinin ruokavalioon edes toisinaan. Heillä ihastelimme vohvelirautaa, joka oli ensinnäkin erittäin jykevän oloinen ja erityisen hyvää siinä oli, että kerralla saa paistettua kaksi vohvelia.






Kotiin palattuamme tuli puhetta, että mistäköhän sellaisen vohveliraudan saisi... Ihmeellinen sattuma, sillä tällä viikolla Lidlissä vietetään Amerikan viikkoa, ja juuri tuollainen kahden vohvelin rauta on tarjouksessa 15 eurolla! 





Eilen sitten testasin rautaa käytössä, ja ensikokemus oli erittäin positiivinen. Kodin Kuvalehden nettisivuilta löytämäni resepti tuntui parhaalta: ei liian iso taikina, eikä kovin paljon rasvaa. Tällä ohjeella syntyi 12 vohvelia, mikä oli oikein passeli määrä neljälle. Paistaminen ei vienyt todellakaan kauaa. Lisäplussana sanoisin, että rautaan ei tarvitse laittaa rasvaa jatkossa, vain näin ensimmäisellä kerralla ennen käyttöä. Käristetty rasva kun ei taida olla kovin terveellistä...






Aineet sekoitetaan kulhossa. Taikinan annetaan tekeytyä hetki ja sitten paistetaan. Suosittelen lämpimästi! Tällä reseptillä syntyy erittäin hyviä vohveleita. Seuraavaksi tekisin mieli kokeilla vohveleita suolaisilla päällisillä. Ehkäpä uuniperunatäytteitä voisi kokeilla sellaisenaan.

Kukkapenkit odottavat kitkijää. Ovat odottaneet koko kesäkuun. Joten eipä kai auta muu, kuin vetää puutarhakamppeet päälle ja lähteä kyykkimään pihalle. Onneksi sentään ei sada!

Aurinkoista lauantaita!:)

Taina

10 kommenttia:

  1. Nyt on taas Taina tosi paljon kummia juttuja liikkeellä, sillä minä ostin Lidlistä tällä viikolla tuollaisen raudan ja maksoin siitä noin 15 euroa. Olisiko ollut ihan sama rauta? Kiitos tuosta ohjeesta, sillä minun ohjeellani ensimmäiset vohvelit eivät olleet tarpeeksi rapeita. Jännä miten meillä on joskus ennenkin ollut tällaisia yhteensattumia...Mahtavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Samikset!<3 On muuten ollut samantapaisia juttuja Arjen Timantteja Anun kanssa myös.:) Onkohan Anukin käynyt vohvelirauraostoksilla tällä viikolla.:D Olit muuten mielessäni, kun kävin tällä viikolla Lappeenrannassa Marks & Spencerillä. Hauska juttu, että blogiystävistä tulee ajan myötä ihan luonnollinen osa arkea!:) Ihanaa viikonloppua!<3

      Poista
    2. Hih, tällä kertaa maaginen yhteys on pettänyt, sillä en ole käynyt vohvelirautaostoksilla. Meillä tosin on hyvin mieluisa rauta, josta tulee neljä Mikki Hiiren päätä yhdellä kerralla, joten sinänsä ei ole ollut tarvettakaan :) Mutta vohveleita alkoi kyllä tehdä mieli kun luin postauksesi. Mietin lukiessani, että saisinkohan ainekset kasaan kaapista... Täytyy käydä tarkastamassa. Ihanaa viikkiksen jatkoa teille Maagisten Yhteyksien Siskoille ♥

      Poista
    3. Hih! Meidän täytyy tehdä treffit joku päivä, jotta päästään tarkistamaan muut Yhteydet, mitä löytyy.;D Suakin olen ajatellut tänään, kun saimme vieraita Uudestakaupungista. Se on niin lähellä teitä.:)
      Neljä vohvelia kerralla kuulostaa tietenkin vielä paremmalta, kuin kaksi!:P Meillä on kyllä tuolla anopin antiikkinen vohvelirauta myös, mutta sen kanssa lähinnä menee hermot.:)
      Ihanaa uutta ja aurinkoista viikkoa Anu ja Kati!<3

      Poista
  2. Nam! Meillä nuorimmainen hinkuu vohvelirautaa, joten suuntaan tänään siis Lidliin, jos siellä vielä rautoja olisi jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta rauta oli todellakin hintansa väärti. Jos tuollain silloin tällöin tulee vohveleita paistettua, niin pian on itsensä maksanut takaisin.:) Toivottavasti saat raudan! Lidlin huonoihin puoliin kuuluu se, että tavaroita on vähän liiankin rajoitetusti.

      Poista
  3. Täytyy vissiin lähteä kattoon onko vielä Lidlissä noita jäljellä! :) Kiitti vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Miina!:) Paistoin eilen toisen satsin, nyt suolaisilla täytteillä. Mä luulen, että rauta on jo maksanut itsensä takaisin.:)

      Poista
  4. Nam, mitä kuvia! Mä en ole koskaan tehnyt tai maistanut suolaisia vohveleita! Myös letuissa olen pitäytynyt makeissa versioissa pinaattilettuja lukuunottamatta. Suolaiset vohvelit voisi olla kyllä asia, jonka laittaisi kesän to do -listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt mä voin ylpeänä kertoa, että suolaiset vohvelit syötiin kahdella eri täytteellä eilen illalla, ja hyvää oli! Ranskassa olen syönyt ravintolassa sekä suolaisia, että makeita crepesejä eli lettuja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!:)

      Poista