torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuu


Tuntuu, että tähän kuluneeseen heinäkuuhun on mahtunut niin paljon kaikkea, että kai se on aikakin kuukauden vaihtua! Pitkäkin  loma tuntuu kuluvan aina liian nopeasti, eikä kaikkea haluamaansa ehdi toteuttaa millään. Jostain asioista, joita aikoi tehdä, on ehkä pakko luopua tai lykätä myöhemmäksi. Taidan luopua kaappien siivouksesta, vaikka vaikeaa se voi olla...;)




Heinäkuussa ehdimme käymään monessa kivassa paikassa tässä lähellä, mikä oli mun toiveissakin kesän alussa, kun kirjoittelin toivelistaa. Kuukausi aloitettiin mökiltä Oulujärvellä, käytiin samalla Saukkovaaralla ja Hiisijärvellä. Tässä kodin lähellä ajeltiin Vääksyyn Ranskalaiseen kyläkauppaan, Heinolan Harjupaviljongille ja Kalkkisiin. Vesijärveä ihailtiin iltaristeilyllä. Fiskarsin antiikkimessuillekin ehdittiin päiväksi.




Haikailin etelän matkaa, ja kuinka ollakaan,
Tanskan matkasta muodostui sellainen.;)
Legoland yllätti minut toisellakin kerralla positiivisesti.



Pääsin  nauttimaan live-musiikista veljeni kanssa Lahden Öihin. Scorpions oli NIIN hyvä!:)




Kesän herkuista on tietysti nautittu. Mustikka-valkosuklaamuffinssit jäävät varmasti omalle vakioleivontalistalle. Marjoja on syöty, pakastettu ja niillä on koristeltu kotiakin.:) Grillattua on tullut varmaan enemmän kuin kaikkina muina kesinä aiemmin tässä kodissa yhteensä.




Sisustamisen suhteen on ollut rauhallista. Sainpahan sentään keväällä aloitetun tyynynpäällisen valmiiksi! Muutoin onkin tullut enemmän jahkailtua: ensin sinisen perään ja sitten keittiön pöydän uutta pintaa ja väriä. Pienen pieniä sisustusostoksia tein Sisustus Chill´n pop up:sta (ostokset kuvaamatta edelleen) sekä Villa Amaraadasta.




Kuvittelin kesän alussa, että kesähuone olisi jo valmis tässä vaiheessa, mutta onneksi rakentaminen on sentään alkanut. Pihakin menee uuteen uskoon, joten olen yrittänyt olla istuttelematta uusia kasveja. Vielä. Eilen sora-auto ajoi aika (todella) läheltä mun liljoja:P.


Elokuu on aina ollut yksi suosikkini kuukausien joukossa, varmaan koska vietän synttäreitäni silloin. Eiköhän tuo kesähuone nouse tulevan kuukauden aikana...Hääpäivämme on elokuussa, samoin nuoremman pojan syntymäpäivät. Tänä vuonna myös esikoisen rippijuhlat osuvat elokuulle, joten hulinaa on tiedossa!

Heippa heinäkuu ja tervetuloa elokuu!:)

Taina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti