sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Luukku 22

Päivä ehti muuttua iltaan, ennen kuin
ehdin tänne blogeilemaan. Kuvissakin
mennään jo aikaisemmin kuvatuilla,
aika ja valo ei tänään yksinkertaisesti
riitä kaikkeen, mitä haluaisi.
 Eilen aloitin kirjahyllyn siivoamisen,
kuten aikaisemmin syksyllä suunnittelin.
Kaikki varmaan tietävät, että kun aloittaa
jotain suurempaa siivousurakkaa, sillä
on tapana paisua vähän muihinkin paikkoihin...
 Olen siivouksen lopputulokseen oikein
tyytyväinen! Ostin muuten tuossa viikolla
sellaisen Sini-siivoushanskan, jolla pölyjen
pyyhkinen on oikein helppoa. Suosittelen!
Niin, nyt on sitten koluttu nurkat talon
itäpäästä ja sotkut on sitä mukaa siirtyneet
keskiosaan ja länsipäähän.;) Puhumattakaan
niistä kuudesta tai seitsemästä kirjakassista,
jotka ovat jo muuttaneet varastoon aiheuttaen
siellä lievän kaaoksen.:/
Tänään on tarkoitus nostaa kuusi olohuoneeseen
kylppärin nurkasta ja toivottavasti ehdin vielä
lahjojakin paketoimaan. Kinkku laitetaan
ensi yöksi paistumaan. Nam!:) Huomenna on sitten
edessä epämiellyttävin osuus eli ruokakauppaan
meno. Jos menis heti kahdeksalta, niin oiskohan
siellä edes hieman väljempää?

Lumiukot ja jääpuikkotytöt olen tuonut
ja tuottanut Saksasta. Ensimmäiset
neljä olin itse hakemassa, ja loput tuotiin
minulle tilauksesta(niitä on jo riittävästi:P). 
Käykääpä Ute Liaan blogissa lukemassa! 

Lasiporoja ostin monta vuotta sitten 
Rovaniemeltä (keskellä kesää tietysti).
Niitä on neljä, joista yhdellä on mennyt jalka
poikki. Se onkin mieheni poro, sen verran
paljon on noita urheiluvammoja jaloissa ollut.;)
Auringonpaistetta jouluna 2011

Näistä siivouksista huolimatta täällä on
ehditty rentoutuakin. Eilen pelattiin ensimmäisen
kerran koko perheellä Alfapet-peliä ja
ylipäätään ensimmäistä kertaa varmaan
kymmeneen vuoteen. Arvatkaapa, kuka voitti?!;)
Tänään käytiin yhdessä syömässä Santa Fessä
ja perheleffaakin on ehditty katselemaan,
on siis heittäydytty lomatunnelmaan
koko perheen voimin.

Hyvää neljättä adventtia!:)

Taina

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanan leppoisalta. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  2. Juu, en anna keskeneräisyyden haitata (ainakaan vielä). En mä tota kirjaston raivausta ois halunnut juuri nyt tehdä, edes joulun takia, vaan oli oikeasti pakko, kun M:n huoneeseen siirrettiin jo pari viikkoa sitten kolme palaa hyllyä olohuoneesta, ja niille kirjoille piti löytää muu paikka kuin kirjaston lattia.;)
    Hyvää joulua!:D

    VastaaPoista