tiistai 10. syyskuuta 2013

Syksyn sävyjä

Hiljalleen ulkona alkaa näyttää syksyiseltä. Tykkään syksyn väreistä todella paljon!
 Seppelvarpu oli mulle aivan uusi tuttavuus ennen tätä kotia. Onneksi pihasuunnitelmaan oli laitettu sitä. Se on erityisen kaunis syksyllä punaisena, tukahduttaa hyvin rikkaruohot ja täyttää penkin kauniisti. Luultavasti istutan näitä muurin päälle, sitten kun saadaan muuri tuonne takapihalle(toivottavasti ensi kesänä).
 Koristearonia on myös parhaimmillaan syksyllä. Enimmäkseen lehdet ovat vielä vihreinä, mutta sieltä täältä lehdet ovat saaneet jo punaisen värin tilalle. Toiset eivät halua laittaa aroniaa siinä pelossa, että linnut syövät niiden marjoja, minkä seurauksena paikat ovat sotkuisina mustasta linnun kakasta. Tämä pelko on tähän asti ollut turha. Linnut ovat kyllä syöneet marjoja, mutta mitään sotkuja en ole huomannut.
Meidän mäellä kasvaa paljon koivuja. Oikeastaan riesaksi asti, mutta kun ovat rajan ulkopuolella, niin ei voi mennä kaatelemaan...Pari koivua on jätetty tähän pihapiiriinkin, ja syksyn tullen koivun aluset peittyvät keltaiseen lehtimattoon. 
 Eilen valoa oli huomattavasti vähemmän kuin tänään, joten kuvat ovat hieman hämäriä. Rautatieomenapuun omenat ovat nyt syvän punaisia.

  Lisää punaista.
Pihan reunoilla kasvaa koivujen läheisyydessä sieniä.
Huomatkaa taustalla kasvavat mansikat! Ne ovat peruja ajalta, noin kymmenen vuotta sitten, kun tällä paikalla oli vielä mansikkapellot. 


Tunnen sieniä tosi huonosti. Oisko tämä voitatti?
 

Syksyyn ehdottomasti kuuluu tummat illat ja kynttilöiden lämmin hehku. Vaikka niitä satunnaisia ohikulkijoita ilahduttamassa...;)

Ikävä juttu näissä syksyn kauniissa väreissä on, että ne kestävät niin lyhyen aikaa. Yleensä menee kai pari-kolme viikkoa, kun puut ja pensaat ovat aivan paljaita. Se puolestaan on varmaan vuoden ankeinta aikaa, ja ulkoa on vaikea löytää kauneutta.

Tiistaitunnelmissa,
Taina

2 kommenttia:

  1. Hei, mistä olet ostanut tuon ison hienon lyhdyn, jossa on koristeelliset reunat?

    t. Mansen mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Lyhty on ostettu jo joitakin vuosia sitten Askosta. Ei taida enää kuulua valikoimiin, mutta voisi kyllä luulla, että samantapaisia olisi myynnissä monessakin paikassa...En tosin osaa suoralta kädeltä sanoa missä.:)

      Poista